On hetkiä, joissa suru
pukee hitaasti hiljaisuuden ylleen
ja kumartuu kesän päälle.
Sinä päivänä,
jota ei vielä tiedä,
se nousee lähteäkseen,
mutta jättää ikkunan raolleen.
Siitä mahtuu muistot ja
maailman isoin ikävä.
(Tuntematon runoilija)
Tämä runo on koskettanut minua syvästi. Maailman isoin ikävä kurkistaa ajoittain ikkunan, joskus oven raosta.
Jo lapsuudesta olen oppinut, että kirkollinen juhlapäivä, Pyhäinpäivä tai niinkuin ennen sanottiin, pyhäinmiestenpäivä, on päivä, jolloin muistellaan vainajia, rauhoitutaan, käydään kirkossa ja viedään kynttilöitä läheisten haudoille. Minun lapsuudessani/nuoruudessani halloween-tyyppinen juhlinta pyhäinpäivänä ei olisi tullut kysymykseenkään. Ja pakko tunnustaa, en kyllä ymmärrä sitä edelleenkään, vaikka se onkin ollut Suomeen rantautuneena jo pitkään.
Pyhäinpäivän määritelmä
Pyhäinpäivä on kristillinen juhla. Se on sulautuma kahdesta sitä edeltäneestä kristillisestä pyhäpäivästä, kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä, jotka yhdistyivät uskonpuhdistuksen myötä. Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä läheisiä ja kristikunnan marttyyreja sekä muita Kristukseen uskovia kuolleita. Vuonna 1967 päivän nimi vaihdettiin ‘pyhäinmiestenpäivästä’ nykyiseen muotoon.
Pyhäinpäivää vietetään 31.10. - 6.11. väliselle ajalle sattuvana lauantaina, vuoden pimeimpään aikaan. Omaiset vievät silloin läheistensä haudoille kukkia, kynttilöitä ja seppeleitä. Haudoilla käynti pyhäinpäivänä alkoi yleistyä Suomessa toisen maailmasodan jälkeen.
Kristillisestä näkökulmasta pyhäinpäivään liittyy vainajien muistelun lisäksi ajatus toivosta ja elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa.
Halloween-määritelmä
Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli kaikkien pyhien aatto.
Suomalainen Halloweenin vietto on saanut vaikutteita Yhdysvalloista. Juhlan viettoon kuuluvat kurpitsalyhdyt, naamiaiset, ja leikit sekä karkkeja ja kepposia tarjoilevat lapset.
Perinteet
Perheemme pyhäinpäiväperinteitä ei ole paljon. Niihin kuuluu aina, kun mahdollista, hautausmaalla käynti, kynttilöiden vienti haudoille ja vainajien muistelu. Itselleni tuo perinne tuli entistä tärkeämmäksi jo 37 vuotta sitten, kun isäni kuoli yllättäen. Sittemmin hautausmaalle on lisääntynyt hautoja, joiden äärellä käyn muistelemassa;setiä, kummit ja ystäviä. Viimeisimpinä oman äidin ja oman lapsen kuolemat ovat tehneet muistelukäynneistä entistä tärkeämpiä.
Pyhäinpäivän kotiruokalistalla on usein kokonainen naudan paisti ja perunaa jossain muodossa. Jälkiruokana jotain suklaista, kakku, mousse tai jokin sen kaltainen. Lisäksi kynttilät palavat sekä sisällä että ulkona.
Lapsuudessa muistan pyhäinpäivänä sään olleen hyvin usein lumipyryä. Silloin tuli myös kaukana asuvia sukulaisia yökylään. Miehet kävivät metsästämässä.
Pyhäinpäivän merkitys on nyky-yhteiskunnassa vähäinen. Monet nuoret eivät edes tiedä, miksi on kaksi pyhäpäivää. Meille vanhanaikaisen, kristillisen kasvatuksen saaneille uskon tämän päivän olevan tärkeä, surullinenkin.
Suru
Suru ei ole sairaus, sillä luopuminen ja menetykset ovat luonnollinen osa elämää. Kuitenkin on tilanteita, missä tarvittaisiin apua esimerkiksi läheisen kuoleman käsittelyyn. Syynä voi olla äkkikuoleman tai traumaattisen menetyksen jälkeinen tila. Tällaisen kokeneista joka toisella suru pitkittyy. Pitkittyneestä surusta kärsivällä kuoleman kieltämisen vaihe surun käsittelyssä viivästyy.
Surututkija Anna Liisa Aho on lausunut seuraavaa: ”Normaali suru on rakkautta ja ikävää kuollutta kohtaan, mutta pitkittyneessä surussa sureville jää kuolintilanteen trauma päälle. Henkirikoksen, itsemurhan, hoitovirheen tai lapsen kuoleman jälkeen voi olla syvä katkeruus ja viha tekijää tai tapahtumaa kohtaan, jolloin sureva ei pysty siirtymään elämässä eteenpäin, kun kuolemaa ei pysty hyväksymään.”
Pitkittynyt suru on saamassa oman diagnoosin maailman terveysjärjestön WHO: n ylläpitämässä tautiluokituksessa.
Suru ei välttämättä tarvitse diagnoosia, mutta yhteiskunnan pitäisi muuttaa suhtautumista suruun. Kukaan ei ole surun alkuvaiheessa työkykyinen. Tällä hetkellä surun aiheuttama työkyvyn menetys diagnosoidaan masennukseksi tai akuutiksi stressireaktioksi.
Pyhäinpäivänä suru, kaipaus, muistot valtaavat mielen. Tunteet voivat olla pinnassa tai aiheuttaa vain hallittua surumielisyyttä. Aika auttaa käsittelemään ja myös jollain tasolla hyväksymään vaikeitakin asioita. Elämä jatkuu.
Hyvää marraskuun alkua hyvät lukijani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.