Itkeminen on ihmisen ensimmäinen keino ilmaista itseään. Vastasyntynyt vauva itkee tultuaan maailmaan, vauva ilmaisee tarpeensa itkemällä. Vanhemmat oppivat lukemaan itkun merkityksen. Uhmaikäinen lapsi ilmaisee usein kiukkuitkulla tahtonsa ja teini taas itkee maailman vääryyksiä, ensirakkauden menetystä ja niin edelleen. Aikuisena itkeminen muuttuu monimutkaisemmaksi, joku itkee herkästi, joku taas ei osaa itkeä. Joku haluaa itkeä toisten seurassa, toinen taas ei halua näyttää kyyneleitään. Joillekin itkeminen ilmaisee heikkoutta, toisille se on avoimmuuden merkki. Joku itkee ilosta, toinen surusta. Kukin tavallaan.
Itkemällä reagoidaan usein voimakkaisiin tunteisiin. Itkurefleksi tulee parasympaattisen hermoston ärsytyksestä (parasympaattinen hermosto on autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston toinen pääosa).Itku on voimakas tunnereaktio, jota kontrolloidaan eniten.
Miten me toimimme, kun näemme itkevän ihmisen?
Toisissa itku herättää auttamisen halun, tekee mieli ottaa itkevä ihminen syliin, halata. Toinen taas pakenee paikalta ja jättää itkevän yksin.
Itku lähettää usein toiveen lohdutuksesta, huolenpidosta tai keskustelusta. Yksin itkemisestä tulee monesti paha mieli, kun lohduttajaa ei ole. Monesti nainen lähettää viestin itkemällä, mutta mies pakenee paikalta. Onko tämä karkeasti jaettu? Itse olen aikuisiässä kokenut, että molemmat sukupuolet voivat lohduttaa, mutta usein voivat jättää myös yksin. Itkua ja itkevää ihmistä pelätään. Itkua ja surevaa ihmistä pelätään. Miksi? Ehkä siksi, että ei osata sanoa tai tehdä mitään. Noissa tilanteissa tosin riittäisi usein pelkkä läsnäolo, syli, halaus - sanoja ei välttämättä tarvittaisi. Toisaalta surun hallintaan saaminen vaatii lähes aina keskustelua, asian käsittelyä ja jakamista toisen ihmisen kanssa. Tämä ihminen voi olla läheinen tai ammattilainen.
Mitä sitten, jos kokee, että ei voi itkeä, vaikka mieli tekisi?
Asia voi olla hyvin vaikea. Syy voi olla fyysinen: Ei voi itkeä, etteivät silmät ja kasvot turpoavat. Ei voi näyttää ihmisille, että on harmia, surua tai vaikeuksia. Tunteet patoutuvat, ihmisestä tulee ärtyisä, kyyninen - mikään ei tunnu miltään. Ei ole paikkaa missä itkeä. Kun jää yksin, kyyneleet tulvivat ihan itsestään. Tulee entistä pahempi olo. Pienikin ärsyke, valokuva, musiikki, aurinko, kukat, luonto - mikä tahansa - voi laukaista surun, itkun - tehdä ihmisestä voimattoman. Oletko sinä kokenut näin?
Minä olen. Usein.
Jos itkee paljon, normaali kortisolituotanto voi häiriintyä ja sillä saattaa olla terveyttä haittaavia vaikutuksia esim. yhteys masennukseen.
Entä, jos ihminen ei itke?
Hautajaiset ovat tilaisuus, missä ihmisen odotetaan itkevän. Jos ei itke läheisen haudalla, ihmiset alkavat ihmetellä, onko hänessä jotain vikaa. Itse olen kokenut, että itkua ei vain tule, jos on tarpeeksi virittynyt vaikkapa läheisen hautaus- ja muistotilaisuudessa. Ei pysty, on vain. Itku tulee sitten myöhemmin.
Itkuttomuus voi johtua myös opituista perheen käytöstavoista, kulttuurista, kasvuympäristöstä. Jos taas on kyse kyvyttömyydestä ilmaista tunteitaan, se voi aiheuttaa jopa psykosomaattisia oireita.
Miehet eivät itke!
Ennen isät sanoivat pojilleen: Mies ei itke. Pojille tunteiden ilmaiseminen itkemällä oli heikkouden merkki. Tämä saattaa liittyä siihen, että pojista koulittiin sotilaita, maan puolustajia, perheen päitä. Jonkinverran tästä perimästä on edelleen jäljellä. Tosin jo 1970-luvulta saakka asiasta on puhuttu enemmän ja miehet ovat saaneet luvan itkeä. 2000-luvulla julkinen itkeminen on ollut sallitumpaa kuin aiemmin. Se nähdään myönteisempänä. Television viihdeohjelmissa (näitä tarkemmin erittelemättä) nähdään tänä päivänä useinkin karskina pidetyn miehen kyyneleitä. Mitä Sinä ajattelet tästä?
Entä sitten ne kuuluisat "krokotiilin kyyneleet"?
Krokotiilin kyyneleillä tarkoitetaan teeskenneltyä itkua. Naiset ovat kautta aikain osanneet myös tämän taidon. Erityisesti vanhoissa elokuvissa tätä nähdään. Nykyisin krokotiilin kyyneleitä ei oman näkemykseni mukaan enää käytetä niinkään. Tähän voisi mielestäni olla syynä naisten ja miesten tasa-arvoistuminen, nainen ei enää halua näyttää heikkouttaan kyynelin. Hän saa haluamansa ilman miehen apuakin.
Summa summarum
Me ihmiset olemme kummallisia eläimiä. Itkulle ja naurulle ei aina voida antaa selitystä. Nämä tunnereaktiot voivat jopa sekoittua. Joskus äärimmäisen surun tai järkytyksen hetkellä jostain kumpuaakin hillitön nauru. Nauru on tuolloin onttoa, tahdotonta, loppumatonta - hävettää. Väärä hetki naurulle. Joskus taas ilo ja hyvä olo voivatkin purkautua kyyneleinä. Joskus taas jähmetymme, tunteet jäävät sisälle, purkautuakseen myöhemmin, ehkä.
Onko sinulle koskaan käynyt niin, että sanot jotain päinvastaista kuin sinun piti? Minulle on käynyt. Piti sanoa "otan osaa", sanoinkin "onneksi olkoon". Itsellä kauhun hetki, mutta toinen osapuoli kuuli sen oikein. Mistä tällaisessa on kyse?
Itselläni lähinnä surun ja harmituksen tunteet tahtovat purkautua kyyneleinä. Itku voi olla rajuakin, tekee mieli huutaa kaikki ulos. Yksin jäätyään ei tarvitse kuin kauniin kukan, mikä saa aikaan surun ja kaipauksen - hillittömän itkun. Kirjoittaminen, laulaminen, maalaaminen rauhoittaa, antaa luvan purkaa tunteita. Työ pitää ajatukset poissa ikävistä asioista.
Jos itku tekee hyvää, itke! Ihanaa, aurinkoista kevättä Sinulle!
Lähteet: LS 16.4.2021, omat kuvat.
