Onko sinulla kiire jonnekin?

Meillä jokaisella on aikoja, jolloin olemme

tyytymättömiä, ahdistuneita.

Asiat jotka ovat hyvin, eivät tunnu miltään.

Murehdimme sitä, mitä meillä ei ole.

On aikoja, jolloin haluamme tuntea lämmittävät

auringonsäteet ihollamme, kasvoillamme kesän

hennot sadepisarat, nuuhkia viljapeltojen verevää

tuoksua, kääntää katseemme auringonlaskua kohden,

tarttua vierellä olevan kädestä kiinni, toivoen että käsi pysyisi

kädessämme lopun elämäämme.

Silloin tunnemme elävämme, olemme valmiita

vaikka mihin.  Elämä antaa meille tilaisuuksia joka hetki, me itse

valitsemme milloin niihin tartumme.

-Lena Girs-

Yllä olevan tekstin löysin facebookista jonkun ihmisen jakamana. Siinä on tiivistettynä paljon asiaa. Kliseinen sanonta ”elä hetkessä” on hyvä elämänohje, mutta se ei toimi aina, ei ainakaan minulla. On muistoja, on paikkoja, joissa muistot hyppäävät pintaan, on tapahtumia, jotka muistuvat mieleen jonkin toisen tapahtuman myötä, on ihmisiä, joita kaipaamme...luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, on siis menneisyys.  On myös tulevaisuus: Kuka odottaa kouluun pääsyä, kuka uutta työpaikkaa tai uutta rakkautta tai ylennystä tai vain jotain parempaa. Ovatko haaveet realistisia vai odottaako vain ”kuuta taivaalta”? 

On myös tämä hetki. 

Mietipä mitä Sinulla on juuri tässä hetkessä. Minulla on kahvia kupissa, tuoksuvia pionin  oksia silmieni edessä maljakossa, eilen itse tehtyä raparperikiisseliä lautasella, ikkunan takana odottaa aurinko, lämpö, kesä, on oma koira nuuskuttamassa jalkojen juuressa, kansalaisopiston uusi opinto-ohjelma odottamassa lukemista, sanomalehti, mikä juuri tuli luettua...näitäkin asioita löytyy lukemattomia, tästä hetkestä. Nyt kun oikein ajattelen, kaikki on hyvin. Silti ihminen kaipaa jotain, jotain selittämätöntä, jotain, jotain, jotain.

Kiire

Elämänhallinnan koulutuksissa puhutaan usein kiireestä ja siitä, että kiire ei koskaan saa näkyä. Mitä kiire oikeastaan on? Wikipedia kertoo kiireen olevan jännitteinen tila, millä on suhde aikaan. 

Miten Sinä koet kiireen? Onko kiireen käsitys ja kokemus muuttunut iän myötä?

Minä koen kiireen kokemuksena muuttuneen vanhemmiten. Nuorena ei kai edes ollut kiirettä, ei ainakaan ole mitään muistikuvia, mitä nyt joskus piti jouduttaa askelia työmatkalla tai ruokakaupassa. Nykyisinkään ei välttämättä koe asioita kiireenä, mutta kai sitä on hidastunut tekemisissään, koska esim. 15 minuutin tauot töissä eivät ole taukoja, ne menevät aina edellisen työn lopettamiseen ja uuden aloittamiseen. Toisaalta, jos niitä ei olisi, saattaisi tulla kiire. Toisaalta yhteiskunta on asettanut uusia vaatimuksia, mitkä täytyisi ehtiä tehdä ajan kuitenkaan lisääntymättä. Tietotekniikan piti helpottaa kirjaamista, laskutuksia tms. paperitöitä, mutta kuinkas kävikään. Tietotekniikka myös mahdollisti lisääntyneet velvollisuudet. Tietotekniikka myös järjesti uuden jännitysmomentin; kaatuuko järjestelmä tänään, pelaavatko yhteydet, muistanko tehdä kaiken ajoissa. Tuohon viimeiseen on tosin monessa paikassa lisätty sanktiot, jos et ehdi niiiiiin...

Joskus asiakas kysyy tai toteaa, että ”onko ollut kiireinen päivä” tai, että ”taitaa olla kiireistä”? Silloin pysähdyn, ajattelen, että näkyykö se? Silloin muistan ohjeen, että kiire EI SAA NÄKYÄ!! Mistä sen sitten näkee? Ehkä nopeista askelista, ilmeestä, en tiedä. Hetket ovat niin erilaisia.

Itse koen kiireen tai riittämättömyyden tunteita silloin, kun vuorokaudesta loppuvat tunnit. Ne loppuvat silloin, kun näen tekemättömien töiden pinot sekä kotona että töissä. Ne loppuvat silloin, kun näen, että en ehdi vapaapäivinäni tehdä mitään muuta, kuin selvitellä rästit. Toisaalta, mihin on hävinnyt hyvänolon tunne, mitä voisin kokea, kun työt on tehty? Miksi kaipaan jotain muuta, kun hyvä mieli on ihan läsnä?

Mietin, että aina ei kuitenkaan ole kiire. Aika ei vain riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Aina ensin on tehtävä asiat, mitkä ovat tarpeellisia ts. työt, sitten vasta huvit. 

Monesti herään myös jonkun ihmisen esittämään toteamukseen: Sinä se sitten ehdit tehdä tuommoistakin. Kyseessä voi olla musiikki, käsityöt, maalaaminen, valokuvaus, askartelu jne. Itsestä tuntuu, että en ehdi! Tekisin enemmän, jos olisi aikaa. 

Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle ns. mindfullnessia, rauhoittumista, itseni kasaamista, rentoutumista. Sitä on myös tämän blogin kirjoittaminen. En tiedä tarkalleen, kuinka moni tästä on kiinnostunut, mutta itselleni tämä on asioitten pohdiskelua, ajattelua ja ajatusten jakamista. Kuvittelen, että moni ihminen pohtii ajoittain esim. käsitettä ”kiire” ja pohdintani asioista voisi saada jonkun muunkin miettimään asiaa omalla kohdallaan.

Joskus käyn myös yhden naisen sotaa kauppajonossa. Ja tämä ei liity millään tavalla vallinneisiin tämän kevään poikkeusoloihin. Seison kassajonossa. Joku seisoo takanani ja tökkii ostoskärryllä selkään tai huohottaa niskaan. Silloin saatan kääntyä, katsoa henkilöä silmiin ja kysyä: Onko sinulla jonnekin kiire? Yleensä ei ole.

...ja vielä

En tiedä,  miksi kaikkien lukijoitteni kommentoinnit eivät saavuta minua. Kun itse vastaan kommenttiin, se onnistuu vain pöytäkoneella, olisiko niin, että blogger ei tunnista mobiililaitteita? Ei pitäisi olla niin. Pitää varmasti tutkia asiaa. 

Tähän kiire-käsitteen pohdiskeluun innoitti 26.6.2020 Länsi-Savossa ollut Jaakko Avikaisen teksti: Kiire ei kuulu luontokuvaajat reppuun.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Kuuntelen järven rannalla peipon liverrystä ja katselen peilityyntä järvenpintaa. Sinitiaisen poikaset opettelevat lentämään, ne ovat juuri lentäneet pesästä. Linnun laulua lukuunottamatta on täysin hiljaista.

Ruuhkavuosina luonnon ihmeet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Olen kyllä opettanut lapsilleni lintujen, kasvien, juureksien  ja viljojen nimiä. Olemme käyneet uimassa ja keskustelleet kaloista sekä eläinpuistoissa, missä on nähty eksoottisiakin eläimiä ja lintuja. Kotieläinpihoissa nähtiin kotieläimiä. Lapseni tietävät (toivottavasti 🤔😄) , mistä maito tulee. 

Itselleni nämä asiat olivat lapsena arkipäivää. Kotona oli kanoja, sika, lehmiä, joskus lampaitakin. Tiedettiin, mistä kananmunat ja villat tulevat. Maitoa ja kermaa saatiin omista lehmistä. Sian tappokin oli normaalia hommaa, ei tullut traumoja veren vatkaamisesta tai sisäelinten valmistamisesta ja syömisestä. Heinäpellolla oli normaalia, että paarmat purivat ja heinän korret raapivat ihoa. Se kuului kesään. Tosin, eivät ne maalaistalon työt aina maistuneet kovin hyvälle, mutta ei ollut vaihtoehtoja.

 

...se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Joutsenten tanssi oli tänä aamuna ihmeellinen näky. Heräsin koiran haukutaan klo 4.50. Ulkoa kuului joutsenten torvien soitto kuin vuoropuheluna. Tyynen järven pinnalla heijasti nousevan auringon säteet. Ne kultasivat kaksi joutsenta, jotka vaihtoivat ajatuksia. En ole koskaan nähnyt vastaavaa; toinen painoi päänsä lähelle veden pintaa, kun toinen ojensi kaulaansa taivasta kohti ja soitti torveansa, sitten osat vaihtuivat. Vaikuttavaa. Ilmeisesti koirakin vaikuttui, koska haukunta oli kimakkaa ja osoitettu joutsenia kohti. 

Linnun pöntössä oli eilen vielä kuhinaa. Sinitiaispariskunta kantoi poikasille vuorotellen syötävää ja pienet piipittivät ja jopa koputtelivat nokallaan pöntön seinämiin. Yritin saada kuvattua tiaisia, mutta ne olivat varsin varovaisia ja nopeita. Tänään poikaset ovat lentäneet pesästä. Viime vuonna samassa pöntössä pesi kirjosieppo.

Pari-kolme viikkoa sitten isokoskelolla oli iso, toistakymmenpäinen poikue. Nyt lintuparka uiskentelee yksinään. Liekö joku toinen koskelo ryöstänyt poikaset vai onko minkki ollut asialla. Minkkejä näkyy harvakseltaan rantaviivassa. Luin, että joskus isokoskelolla voi olla kymmeniä, jopa sata poikasta. Se ottaa omakseen toisten koskeloiden poikasia, ikäänkuin kidnappaa niitä. Nyt meidän yksinäinen lintumme tulee laiturille lepäämään ja jättää aika sotkut jälkeensä.

”Kyy, kyy, kymmenen munaa, minä vaivainen vaihdoin kanan kahteen munaan.”

Kyyhkynen kujertaa jossain kaukana. Kun tarkkaan kuuntelee, se sanoo juuri noin. Tuo lause on jäänyt muistiin jostain kouluaikaisesta lukukirjasta varmaankin. Olisiko tarina kertonut kyyhkysestä, joka teki vaihtokaupan kanan kanssa? 

Juhannus on ihan kohta

Tämä poikkeuksellinen kevät on vaihtunut kuin vaivihkaa kesäksi.  Käki kukkuu, koivut ovat täydessä lehdessä. Ennen haettiin pihaa ja ovenpieliä koristamaan juhannuskoivut. Niiden tuoksu toi juhannuksen tunnun. Juhannussaunaan tehtiin vasta ( niin, meillä se on vasta),  sen teen nykyisinkin. Pitäisiköhän juhannuskoivuperinne elvyttää jälleen? Juhannusruusu on puhjennut kukkaan, kukat kestävät tuoksuvana varmaankin pyhiin saakka, ellei ukkoskuuro yllätä sitä. Juhannusruusun tuoksu huumaa joka kesä yhtä paljon. Omassa pihassani kasvaa vanhan ajan kerrottu juhannusruusu, se on kestävä ja kaunis. 

Mietin, mitä juhannustapoja oli lapsuuden kodissani. Ainakin uudet perunat ja silli ruokana. Uudet perunat maistuivat myös pelkän voin kanssa. Muistatko sen kesän maun? 

Aika usein meillä oli myös ystäväperhe kylässä juhannusaattona. Muistan yhden juhannuksen, kun lähdimme vierasperheen tyttöjen kanssa katsomaan juhannuskokkoa läheiselle lammelle. Ylitimme kiviraunion, minkä päällä oli ruosteinen peltitynnyri. Minä menin liian läheltä sitä ja pelti raapaisi syvät haavat reiteen. Verta tuli paljon. No, kokko jäi näkemättä, kun marssimme takaisin kotiin. Mitään tikkejä ei silloin lähdetty hakemaan, pesu ja laastaria päälle. Siihen jäi arvet, onpahan yksilöllinen tunnistusmerkki 😅.

Vuosia sitten kävimme Gotlannissa. Siellä kevätkesästä ihastuttivat kultasadepuut. Varmaan kohta kymmenen vuotta sitten ostin oman kultasadepuun taimen. Viime keväänä se kukki ensimmäisen kerran , nyt toisen. Sen kauneus on sanoinkuvaamaton.

”On suuri sun rantas, autius, sitä sentään ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut mä siellä monin öin...”

Luonnon ihmeet huomaa, kun pysähtyy hetkeksi. Joskus luonnon kauneus tekee surulliseksi. Iskee ikävä. Ikävä mitä? Ehkä ikävoin kadonnutta lapsenomaista huolettomuutta, ehkä pois nukkuneita läheisiä tai avoimuutta koko elämää kohtaan. Ehkä kaikki kauneus vaan saa tunteet pintaan.

Kyyhkynen kujertaa edelleen ja peippokin livertää harvakseltaan, kuikka huutaa kaukana...sen ääni on surullinen. Kuuluuko tuolta myös villisorsan valitus? 

 Onnen tunteita ja lämmintä juhannuksen aikaa! Nautitaan Suomen kesästä, se on lyhyt ja ihana. 

Omat kuvat, ulkomuistista otteita tunnettujen laulujen sanoista.

Nainen autokaupoilla

Maailma muuttuu,  mutta niin muuttuvat ihmisetkin. Nainen auto-ostoksilla on ollut ennen jopa vitsien aihe, mutta miten onkaan nykyisin. Vai, arvostetaanko vanhempaa ihmistä enemmän, vaikka hän olisi nainen? Huomion arvoista on myös se, että pääsääntöisesti automyyjät ovat nykyisin nuoria miehiä, siis todella nuoria. Kerron seuraavassa tekstissäni kokemuksia autokaupoista. Tekstissä on mainittu automerkkejä, mutta ei paikkakuntia tai henkilöiden nimiä.

Elämäni autot

Jäin, sattuneesta syystä, miettimään elämäni autoja. Kun olin lapsi, kotona oli Moskvitsh, tuttavallisemmin Mosse. Se taisi olla jotenkin kaksivärinen, olisiko ollut vaaleaa ja harmaata. Sittemmin, kun itse sain ajokortin, kotona oli hiekan tai kullan värinen Vauxhall Viva. Sillä opettelin ajamaan, on jäänyt mieleen, että se oli mukava ajettava. Ensimmäisen kerran olin autokaupoilla isän kanssa, kun hän vaihtoi Vivaa pois. Tuolloin muistan että isä kuunteli minunkin mielipidettäni ja osti VW- Jetan. Se oli metallinhohtoinen vaalean vihertävä väriltään.

No niin, nyt ajattelet, että nainen, joka muistaa auton värin. 🙊🙈😉...ei, ei väri ole ollut koskaan asia, millä olen autoni valinnut.

Itsenäisen elämäni autoja on ollut monta, mikään niistä ei ole ollut uusi. On ollut vaalean sininen Datsun, keltainen VW-Golf, Nissan Sunnyja on ollut kaksikin: punainen porrasperä ja ns.hatchback, havun vihreä, vaalean keltainen Volvo, valkoinen Honda, mikä sattui olemaan ns.maanantaikappale, siinä jarrukengät kuluivat nopeasti ja jarrut jäätyivät kiinni pakkasella. Noh, monennen korjauksen jälkeen luovuin autosta hyvillä mielin. Sittemmin olen omistanut Ford focuksen, harmaan. Sen ajoin ulos tieltä, lunastuskuntoon. Se oli auto, mistä pidin. Siinä oli lämmitettävä tuulilasi.

Nyt aletaan olla tarinani siinä kohdassa, missä pääsen autokaupoille.

Ulosajon jälkeen tarvitsin uuden auton. Tuolloin autokaupoilla käynnistä jäi olo, että naisostajaa ei otettu tosissaan. Miesmyyjät  puhuivat vain miehelle. Tosin, autokaupassa, mistä sitten löysimme A3 Audin vähän ajettuna, oli yllättäen naismyyjä. Hänestä jäi hyvä kuva, mutta hänkin esitti asiat enimmäkseen miehelle. Tämähän on ollut varsin tyypillistä käytöstä aiemmin, jos nainen menee auto-ostoksille miehen kanssa. Audini oli metallihiekan värinen, meinasi tuo kuvaus unohtua. 

Tämä auto palveli minua reilun 13 vuotta. Ajoja tulee nykyisellään todella vähän, jopa 5000-6000 vuodessa. 

Muutama vuosi sitten iski autokuume, minuun, joka en rakastu autoihin, saati pyri vaihtamaan niitä kovin usein. Kävimme tuolloin katselemassa autoja ja muutama tarjouskin pyydettiin. Mieleen jäi parikin ajopeliä, joista olisin ollut kiinnostunut. Oli punainen ja musta Audi A3 vähän ajettuina vaihtoautoina. Myyjä oli nuori mies. Hän teki tarjouksen ja pyysi tekemään vastatarjouksen. Mielestämme hänen tarjouksensa vaati korjausta. Hän kehotti useaan otteeseen rohkeasti tekemään vastatarjousta, että päästään neuvottelemaan. Vastatarjouksemme ei kuitenkaan miellyttänyt häntä ja mieleeni jäikin hänen lausumansa: ”Tämä oli tässä!”

Arvaapa, olenko astunut tuohon kauppaan sittemmin? No, olen nyt, pari viikkoa sitten.

Tuohon aikaan kerroin myös muutamille tuttaville, että autoni voisi olla suoramyynnissäkin. Ei ilmaantunut ostajaa, kunnes tänä keväänä....

”Onko autosi myytävänä?”

Myin ikäänsä nähden vähän ajetun, juuri katsastetun autoni suoraan. Ostaja muisti, että olen joskus sanonut sen olevan myynnissä. Jouduin kyllä nukkumaan yön yli, ennenkuin tein myyntipäätöksen. Olin oppinut pitämään autostani, enkä kovin mielellään ajanut muitten autoilla, en edes perheemme toisella. Mutta, mutta, mitä tästä sitten seurasikaan?

Autokaupoille siis lentäen

Tällä kertaa käytiin useassa kaupassa eri kaupungeissa ja koeajettiin montaa erilaista autoa. Kerrottuani, että minä etsin autoa, yhtä kauppaa lukuunottamatta kaikki automyyjät kohdistivat puheensa minulle. Ja tämä yksikin korjasi suhtautumisensa varsin pian. Eräässä kaupassa myyjä oli jo kaupan ulko-ovella vastassa ja kysymässä, miten voi palvella. Olin asettanut joitain kriteereitä hankittavalla autolle (korkeus, hybridi, sähkö, päästöt pieniksi, automaatti), mutta loppujen lopuksi näistä kriteereistä ei tainnut jäädä paljoakaan jäljelle.

Eräässä autoliikkeesä myyjänä oli entinen mäntyharjulainen henkilö. Hänen kanssaan jutellessa  löysimme monta yhteistä tuttua ja loppujen lopuksi siitä kaupasta löytyi uusi autokin. Myyjä, joka haastelee jotain omasta, henkilökohtaisesta elämästäänkin, herättää luottamuksen. Kaikki eivät varmasti pidä tästä tyylistä, mutta minuun se teki vaikutuksen. Myyjä oli asiantunteva, kuunteli toiveita ja tarpeita ehdotti autoja sekä antoi vinkkejä valinnan helpottamiseksi.

Samalla paljastui myös yksi, aiemmin havaitsemattoman, henkilökohtainen ongelma. Minulla on niin lyhyet reidet, että useiden autojen penkki oli liian pitkä 😱. Jo se asetti valinnalle rajoituksia. Ovatkohan reiteni lyhentyneet vai ovatko autojen penkit pidentyneet? Vastaus tähän jäi saamatta.

Löysin auton, missä ajomukavuus on huippu ja niin paljon kaikenlaisia lisätoimintoja, että epäilen tuleeko kaikkea edes käytettyä. Suurin muutos oli automaattivaihteisto. Kaikki aiemmat autoni ovat olleet käsivaihteilla. Tämä on kyllä mukava ominaisuus.

Täysin uutta minulle oli myös auton täydellinen käyttökoulutus, minkä myyjä teki autoa luovuttaessaan. Koskaan, milloinkaan en ole saanut tällaista käyttöopastusta.

Autoliikkeen valinta

Mikä sitten vaikutti lopulliseen ostopäätökseen ja erityisesti siihen, mistä liikkeestä tein oston. Autoliikkeen valintaan vaikuttaa eniten myyjän persoona ja hänen tapansa toimia. Saavuttaako myyjä ostajan luottamuksen ja millä keinoilla. Hyvä myyjä kuuntelee, kyselee, kuuntelee, vastaa, kuuntelee.... Ammattitaitonen myyjä ei kysy ostajan rahapussin suuruutta ensimmäisenä. Autoliike on siisti, järjestelmällinen. Myyjä osoittaa olevansa perillä siitä, mistä puhuu. Valintakriteerejä on paljon, mutta tunne siitä, että on tekemässä kauppaa luotettavan autoliikkeen kanssa, syntyy myyjän kanssa keskustellessa.

Olen siis hyvin tyytyväinen ostokseeni. En kertonut uuden autoni tuntomerkkejä, mielenkiinnolla odotan kuka tunnistaa minut.

Kerrothan omista kokemuksistasi kommenteissa, olisi mukava kuulla sekä naisten että miesten kokemuksia autokaupoista ja siitä, miten päädyit tiettyyn autoon ja miten myyjä valikoitui.

Kuvat ovat omia, eivätkä liity näihin autokauppoihin millään tavalla.