pub-6056603046810314

tiistai 28. heinäkuuta 2020

Leivon leivon leipäsiä....

Lapsuusmuistoja


Lapsena kesät olivat lämpimiä ja talvet lumisia. Liekö aika kullannut muistot?
Muistan, kuinka talvella rakennettiin lumilinnnaan kattokin. Äiti auttoi. Muistan myös, kuinka isä kävi sahaamassa lammen jäästä isoja palasia maidon jäähdytystä varten. Meillä oli muutama lehmä, joitten maito jäähdytettiin isossa altaassa, tonkissa. Jäitä säilytettiin sahajauhojen seassa avokatoksessa, säilyivät kesälläkin. Kesällä oli lämmin. Voikukat kukkivat. Heinäntekopävät olivat aina lämpimiä, voin melkein tuntea vieläkin heinän tuoksun ja sen, kuinka kuivat heinät pistelivät jalkoja, kun tallissa paineltiin niitä. Heinät seivästettiin ja jo lapselle löytyi pellolla aputöitä: seipään naulojen kuljetusta, haravointia.


Lapsuudesta muistan myös, kuinka ruis leikattiin ja vielä minun lapsuudessani rukiit pantiin kuhilaille kuivumaan ja sitten ne puitiin puimakoneella. Myöhemmin meille ostettiin puimuri, se oli punainen Massey Ferguson, muistaakseni. Isä kävi puimassa myös naapureiden viljat. Jyvät vietiin kylän yhteiselle kuivurille kuivattavaksi ja myöhemmin jyvät myllyyn jauhatettavaksi. Sittemmin muistelen, että ruis ostettiin jyvinä ja jauhatettiin ne jauhoiksi, ainakin itse olen vielä kolmekymmentä vuotta sitten tehnyt niin.

Ruisleipää

Lapsuuden kodissani tehtiin aina ruisleipä itse. Juuri säilyi tiinussa ja se oli vanha, siis sekä juuri että tiinu. Opin leivän tekoon sain äidiltä. Leipä paistettiin aina leivinuunissa.

Sain omaan kotiini juuren kotoa. Omakotitalossamme ei ollut alunperin leivinuunia, mutta sain rakennuttaa sen sillä ehdolla, että leipä ei talosta lopu. 😂😂 Aluksi meillä oli muurattu tiiliuuni. Se toimi hyvin. Tosin uuni oli aika pieni, vain viisi leipää mahtui kerrallaan paistumaan. Kotona taisi olla seitsemän leivän uuni. Tein varmaan 20 vuotta leivän tuolla juurella, kunnes,  omaa tyhmyyttäni, pilasin juuren. Säilytin tiinua ulkona talvi-aikaan ja huolimattomuuttani en, kevään tultua, siirtänyt sitä kuivaan tilaan. Juuri ja tiinu homehtuivat. Melkein itku pääsi.


Sain uuden juuren  kälyltäni, se toimi seuraavat vuodet, kunnes jostain syystä en leiponut leipää pitkään aikaan. Säilöin juurta kuivatettuna muovirasiassa. Kun seuraavan kerran päätin leipoa leipää, juuri haisi pahalta. En tietenkään uskonut sen menneen kuivatettuna pilalle. Piti kokeilla ainakin kolmesti, ei toiminut. Otti päähän ja isosti.


Meni taas parikin vuotta ja huomasin satunnaisesti poikkeamassamme tilamyymälässä olevan myytävänä juureen leivottua ruisleipää. Ostin leivän. Tein siitä  uuden juuren itse. Waaau! Tulipa hyvää.

Harvakseltaan olen leiponut ruisleipää. Nyt kokeilin tehdä ”Reissumies-leipiä”. Aina ennen olen tehnyt ainoastaan perinteisiä limppuja ja muutaman kerran myös vuokaleipää. 

Vajaa kymmenen vuotta sitten rakennutimme Kermansaven  takka-leivinuunin. Harmittavaa on vaan se, että tässä uunissa ei suositella paistettavan arinalla, vaan pellillä. Ja uuniin mahtuu vain kolme ruisleipää kerrallaan. Silti leivät ovat hyviä  ja uuni paistaa ne juuri oikeanlaisiksi.

Usein törmää ruisleipä-ohjeisiin, joissa on käytetty hiivaa. Ei sitä tarvita, kun antaa juuren tekeytyä hyvin ja tekee taikinasta mahdollisimman löysää. Leivistä tulee muhkeita. Tiesitkö muuten että juureen tehty ruisleipä on myös vatsaystävällistä? Taitavat hyväksyä sen myös mm.foodmap-ruokavalioon. Siinä on kuituja ja vatsalle hyviä bakteereja. Tällä en tarkoita, että se sopisi kaikille-jokainen itse tietää tai kokeilee sopivuuden. Itse tehty leipä on kuitenkin itse tehtyä; tiedät miten, mistä ja milloin teit. Kokeile ihmeessä. Voit kysyä ohjettakin ( ja juurta) tarkemmin minulta. 

Vanhassa vara parempi

Tässä digiyhteiskunnassa on tahtonut unohtua itse tekemisen mahdollisuudet. Koronakeväänä ihmiset ostivat jauhoja ym. leivontatarvikkeita kaupat tyhjiksi. Minua on mietityttänyt, ovatko kaikki käyttäneet nämä raaka-aineet, vai oliko ostaminen vain sijaistoimintaa taudin pelossa. Vanhat, hyvät ruuat: Peruna, lihapullat, itse tehty leipä, kaurapuuro, minkä päällä on itse poimitut marjat jne. Miltä kuulostaa? 

Tänä kesänä metsä tarjoaa runsain mitoin antamiaan. Parhaillaan on kuumin mustikka-aika. Metsässä on rauhallista ja mieli lepää, samalla voit poimia marjat puuron päälle tai piirakkaa varten. Jos oikein innostut, keräät myös talven varalle vitamiinia. Minä ainakin teen niin. 

Muistatko lapsuuden maut: Mustikkamaito? Mustikat talkkunan ja maidon kanssa? Muistatko millä nimellä mustikkapöperöä teillä kutsuttiin? Meillä se oli mustikkaletkua.

Ihanaa loppukesää, lämpimät elokuun illat ovat vasta tulossa!


Lähteet: Omat muisti- ja valokuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.


Luottamus

Mitä luottamus oikein on? Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luo...