Onko sinulla kiire jonnekin?

Meillä jokaisella on aikoja, jolloin olemme

tyytymättömiä, ahdistuneita.

Asiat jotka ovat hyvin, eivät tunnu miltään.

Murehdimme sitä, mitä meillä ei ole.

On aikoja, jolloin haluamme tuntea lämmittävät

auringonsäteet ihollamme, kasvoillamme kesän

hennot sadepisarat, nuuhkia viljapeltojen verevää

tuoksua, kääntää katseemme auringonlaskua kohden,

tarttua vierellä olevan kädestä kiinni, toivoen että käsi pysyisi

kädessämme lopun elämäämme.

Silloin tunnemme elävämme, olemme valmiita

vaikka mihin.  Elämä antaa meille tilaisuuksia joka hetki, me itse

valitsemme milloin niihin tartumme.

-Lena Girs-

Yllä olevan tekstin löysin facebookista jonkun ihmisen jakamana. Siinä on tiivistettynä paljon asiaa. Kliseinen sanonta ”elä hetkessä” on hyvä elämänohje, mutta se ei toimi aina, ei ainakaan minulla. On muistoja, on paikkoja, joissa muistot hyppäävät pintaan, on tapahtumia, jotka muistuvat mieleen jonkin toisen tapahtuman myötä, on ihmisiä, joita kaipaamme...luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, on siis menneisyys.  On myös tulevaisuus: Kuka odottaa kouluun pääsyä, kuka uutta työpaikkaa tai uutta rakkautta tai ylennystä tai vain jotain parempaa. Ovatko haaveet realistisia vai odottaako vain ”kuuta taivaalta”? 

On myös tämä hetki. 

Mietipä mitä Sinulla on juuri tässä hetkessä. Minulla on kahvia kupissa, tuoksuvia pionin  oksia silmieni edessä maljakossa, eilen itse tehtyä raparperikiisseliä lautasella, ikkunan takana odottaa aurinko, lämpö, kesä, on oma koira nuuskuttamassa jalkojen juuressa, kansalaisopiston uusi opinto-ohjelma odottamassa lukemista, sanomalehti, mikä juuri tuli luettua...näitäkin asioita löytyy lukemattomia, tästä hetkestä. Nyt kun oikein ajattelen, kaikki on hyvin. Silti ihminen kaipaa jotain, jotain selittämätöntä, jotain, jotain, jotain.

Kiire

Elämänhallinnan koulutuksissa puhutaan usein kiireestä ja siitä, että kiire ei koskaan saa näkyä. Mitä kiire oikeastaan on? Wikipedia kertoo kiireen olevan jännitteinen tila, millä on suhde aikaan. 

Miten Sinä koet kiireen? Onko kiireen käsitys ja kokemus muuttunut iän myötä?

Minä koen kiireen kokemuksena muuttuneen vanhemmiten. Nuorena ei kai edes ollut kiirettä, ei ainakaan ole mitään muistikuvia, mitä nyt joskus piti jouduttaa askelia työmatkalla tai ruokakaupassa. Nykyisinkään ei välttämättä koe asioita kiireenä, mutta kai sitä on hidastunut tekemisissään, koska esim. 15 minuutin tauot töissä eivät ole taukoja, ne menevät aina edellisen työn lopettamiseen ja uuden aloittamiseen. Toisaalta, jos niitä ei olisi, saattaisi tulla kiire. Toisaalta yhteiskunta on asettanut uusia vaatimuksia, mitkä täytyisi ehtiä tehdä ajan kuitenkaan lisääntymättä. Tietotekniikan piti helpottaa kirjaamista, laskutuksia tms. paperitöitä, mutta kuinkas kävikään. Tietotekniikka myös mahdollisti lisääntyneet velvollisuudet. Tietotekniikka myös järjesti uuden jännitysmomentin; kaatuuko järjestelmä tänään, pelaavatko yhteydet, muistanko tehdä kaiken ajoissa. Tuohon viimeiseen on tosin monessa paikassa lisätty sanktiot, jos et ehdi niiiiiin...

Joskus asiakas kysyy tai toteaa, että ”onko ollut kiireinen päivä” tai, että ”taitaa olla kiireistä”? Silloin pysähdyn, ajattelen, että näkyykö se? Silloin muistan ohjeen, että kiire EI SAA NÄKYÄ!! Mistä sen sitten näkee? Ehkä nopeista askelista, ilmeestä, en tiedä. Hetket ovat niin erilaisia.

Itse koen kiireen tai riittämättömyyden tunteita silloin, kun vuorokaudesta loppuvat tunnit. Ne loppuvat silloin, kun näen tekemättömien töiden pinot sekä kotona että töissä. Ne loppuvat silloin, kun näen, että en ehdi vapaapäivinäni tehdä mitään muuta, kuin selvitellä rästit. Toisaalta, mihin on hävinnyt hyvänolon tunne, mitä voisin kokea, kun työt on tehty? Miksi kaipaan jotain muuta, kun hyvä mieli on ihan läsnä?

Mietin, että aina ei kuitenkaan ole kiire. Aika ei vain riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Aina ensin on tehtävä asiat, mitkä ovat tarpeellisia ts. työt, sitten vasta huvit. 

Monesti herään myös jonkun ihmisen esittämään toteamukseen: Sinä se sitten ehdit tehdä tuommoistakin. Kyseessä voi olla musiikki, käsityöt, maalaaminen, valokuvaus, askartelu jne. Itsestä tuntuu, että en ehdi! Tekisin enemmän, jos olisi aikaa. 

Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle ns. mindfullnessia, rauhoittumista, itseni kasaamista, rentoutumista. Sitä on myös tämän blogin kirjoittaminen. En tiedä tarkalleen, kuinka moni tästä on kiinnostunut, mutta itselleni tämä on asioitten pohdiskelua, ajattelua ja ajatusten jakamista. Kuvittelen, että moni ihminen pohtii ajoittain esim. käsitettä ”kiire” ja pohdintani asioista voisi saada jonkun muunkin miettimään asiaa omalla kohdallaan.

Joskus käyn myös yhden naisen sotaa kauppajonossa. Ja tämä ei liity millään tavalla vallinneisiin tämän kevään poikkeusoloihin. Seison kassajonossa. Joku seisoo takanani ja tökkii ostoskärryllä selkään tai huohottaa niskaan. Silloin saatan kääntyä, katsoa henkilöä silmiin ja kysyä: Onko sinulla jonnekin kiire? Yleensä ei ole.

...ja vielä

En tiedä,  miksi kaikkien lukijoitteni kommentoinnit eivät saavuta minua. Kun itse vastaan kommenttiin, se onnistuu vain pöytäkoneella, olisiko niin, että blogger ei tunnista mobiililaitteita? Ei pitäisi olla niin. Pitää varmasti tutkia asiaa. 

Tähän kiire-käsitteen pohdiskeluun innoitti 26.6.2020 Länsi-Savossa ollut Jaakko Avikaisen teksti: Kiire ei kuulu luontokuvaajat reppuun.