Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Kuuntelen järven rannalla peipon liverrystä ja katselen peilityyntä järvenpintaa. Sinitiaisen poikaset opettelevat lentämään, ne ovat juuri lentäneet pesästä. Linnun laulua lukuunottamatta on täysin hiljaista.

Ruuhkavuosina luonnon ihmeet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Olen kyllä opettanut lapsilleni lintujen, kasvien, juureksien  ja viljojen nimiä. Olemme käyneet uimassa ja keskustelleet kaloista sekä eläinpuistoissa, missä on nähty eksoottisiakin eläimiä ja lintuja. Kotieläinpihoissa nähtiin kotieläimiä. Lapseni tietävät (toivottavasti 🤔😄) , mistä maito tulee. 

Itselleni nämä asiat olivat lapsena arkipäivää. Kotona oli kanoja, sika, lehmiä, joskus lampaitakin. Tiedettiin, mistä kananmunat ja villat tulevat. Maitoa ja kermaa saatiin omista lehmistä. Sian tappokin oli normaalia hommaa, ei tullut traumoja veren vatkaamisesta tai sisäelinten valmistamisesta ja syömisestä. Heinäpellolla oli normaalia, että paarmat purivat ja heinän korret raapivat ihoa. Se kuului kesään. Tosin, eivät ne maalaistalon työt aina maistuneet kovin hyvälle, mutta ei ollut vaihtoehtoja.

 

...se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Joutsenten tanssi oli tänä aamuna ihmeellinen näky. Heräsin koiran haukutaan klo 4.50. Ulkoa kuului joutsenten torvien soitto kuin vuoropuheluna. Tyynen järven pinnalla heijasti nousevan auringon säteet. Ne kultasivat kaksi joutsenta, jotka vaihtoivat ajatuksia. En ole koskaan nähnyt vastaavaa; toinen painoi päänsä lähelle veden pintaa, kun toinen ojensi kaulaansa taivasta kohti ja soitti torveansa, sitten osat vaihtuivat. Vaikuttavaa. Ilmeisesti koirakin vaikuttui, koska haukunta oli kimakkaa ja osoitettu joutsenia kohti. 

Linnun pöntössä oli eilen vielä kuhinaa. Sinitiaispariskunta kantoi poikasille vuorotellen syötävää ja pienet piipittivät ja jopa koputtelivat nokallaan pöntön seinämiin. Yritin saada kuvattua tiaisia, mutta ne olivat varsin varovaisia ja nopeita. Tänään poikaset ovat lentäneet pesästä. Viime vuonna samassa pöntössä pesi kirjosieppo.

Pari-kolme viikkoa sitten isokoskelolla oli iso, toistakymmenpäinen poikue. Nyt lintuparka uiskentelee yksinään. Liekö joku toinen koskelo ryöstänyt poikaset vai onko minkki ollut asialla. Minkkejä näkyy harvakseltaan rantaviivassa. Luin, että joskus isokoskelolla voi olla kymmeniä, jopa sata poikasta. Se ottaa omakseen toisten koskeloiden poikasia, ikäänkuin kidnappaa niitä. Nyt meidän yksinäinen lintumme tulee laiturille lepäämään ja jättää aika sotkut jälkeensä.

”Kyy, kyy, kymmenen munaa, minä vaivainen vaihdoin kanan kahteen munaan.”

Kyyhkynen kujertaa jossain kaukana. Kun tarkkaan kuuntelee, se sanoo juuri noin. Tuo lause on jäänyt muistiin jostain kouluaikaisesta lukukirjasta varmaankin. Olisiko tarina kertonut kyyhkysestä, joka teki vaihtokaupan kanan kanssa? 

Juhannus on ihan kohta

Tämä poikkeuksellinen kevät on vaihtunut kuin vaivihkaa kesäksi.  Käki kukkuu, koivut ovat täydessä lehdessä. Ennen haettiin pihaa ja ovenpieliä koristamaan juhannuskoivut. Niiden tuoksu toi juhannuksen tunnun. Juhannussaunaan tehtiin vasta ( niin, meillä se on vasta),  sen teen nykyisinkin. Pitäisiköhän juhannuskoivuperinne elvyttää jälleen? Juhannusruusu on puhjennut kukkaan, kukat kestävät tuoksuvana varmaankin pyhiin saakka, ellei ukkoskuuro yllätä sitä. Juhannusruusun tuoksu huumaa joka kesä yhtä paljon. Omassa pihassani kasvaa vanhan ajan kerrottu juhannusruusu, se on kestävä ja kaunis. 

Mietin, mitä juhannustapoja oli lapsuuden kodissani. Ainakin uudet perunat ja silli ruokana. Uudet perunat maistuivat myös pelkän voin kanssa. Muistatko sen kesän maun? 

Aika usein meillä oli myös ystäväperhe kylässä juhannusaattona. Muistan yhden juhannuksen, kun lähdimme vierasperheen tyttöjen kanssa katsomaan juhannuskokkoa läheiselle lammelle. Ylitimme kiviraunion, minkä päällä oli ruosteinen peltitynnyri. Minä menin liian läheltä sitä ja pelti raapaisi syvät haavat reiteen. Verta tuli paljon. No, kokko jäi näkemättä, kun marssimme takaisin kotiin. Mitään tikkejä ei silloin lähdetty hakemaan, pesu ja laastaria päälle. Siihen jäi arvet, onpahan yksilöllinen tunnistusmerkki 😅.

Vuosia sitten kävimme Gotlannissa. Siellä kevätkesästä ihastuttivat kultasadepuut. Varmaan kohta kymmenen vuotta sitten ostin oman kultasadepuun taimen. Viime keväänä se kukki ensimmäisen kerran , nyt toisen. Sen kauneus on sanoinkuvaamaton.

”On suuri sun rantas, autius, sitä sentään ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut mä siellä monin öin...”

Luonnon ihmeet huomaa, kun pysähtyy hetkeksi. Joskus luonnon kauneus tekee surulliseksi. Iskee ikävä. Ikävä mitä? Ehkä ikävoin kadonnutta lapsenomaista huolettomuutta, ehkä pois nukkuneita läheisiä tai avoimuutta koko elämää kohtaan. Ehkä kaikki kauneus vaan saa tunteet pintaan.

Kyyhkynen kujertaa edelleen ja peippokin livertää harvakseltaan, kuikka huutaa kaukana...sen ääni on surullinen. Kuuluuko tuolta myös villisorsan valitus? 

 Onnen tunteita ja lämmintä juhannuksen aikaa! Nautitaan Suomen kesästä, se on lyhyt ja ihana. 

Omat kuvat, ulkomuistista otteita tunnettujen laulujen sanoista.