pub-6056603046810314

lauantai 29. toukokuuta 2021

Suorittamista vai hidasta ajattelua?




On vierähtänyt aikaa edellisestä blogistani. Jostain syystä alla oleva teksti on kolahtanut niin kovasti, että en ole saanut sitä työstettyä loppuun saakka. 

Tuntuu, kuin aivoissa pyörisi koko ajan pesulinko, välillä hitaasti, välillä 1200 kierrosta minuutissa. Monta rautaa tulessa ja paljon tekemättömistä töitä. Riittämättömyyden ja alemmuuden tunteita. 


Riittämättömyys

Tunne, että pitää olla koko ajan vahva. Vahvuus on sitä, että vastoinkäymiset eivät tunnu. Herkkyys jää vahvuuden taakse. Tulee usein mieleen, olenko ollut tällainen jo lapsesta saakka? Ehkä en. Kuusikymppiset ovat eläneet sitä aikaa, jolloin piti pärjätä jo aikaisin itsenäisesti. Silti lapset saivat olla lapsia, toisin kuin nykyisin. Tuleeko riittämättömyyden tunne siitä, että nyky-yhteiskunta vaatii paljon ja vieläkin enemmän?

Joutsen sitoutuu vahvasti niin parisuhteeseen kuin lisääntymiseenkin.

Vahva sitoutuminen työhön, velvollisuudentunto. Sellaisiksi meidät on opetettu. Sellaisiksi yritin opettaa myös omat 80- ja 90-luvuilla syntyneet lapseni. Minut opetettiin kunnioittamaan vanhempia, esimiehiä, työtä, Jumalaa. Siinä sivussa myös sitä, mitä meillä on tai mitä voisimme saavuttaa. Minkälaisia elämän arvoja meidän tulisi asettaa ja kunnioittaa. Me emme ajatelleet sitä, miten voisimme selvitä mahdollisimman vähällä tai jopa tekemättä mitään, meille opetettiin, että työllä ja opiskelulla saavutamme jotain parempaa, itselle tärkeää. Meidät opetettiin näkemään oman työn jälki.

Jos ei osaa olla empaattinen itseään kohtaan, ei auta, että empatiaa tulee ulkopuolelta. 
Aika karkeasti sanottu - mutta ikävä kyllä, tuokin on totta. Tosin, kyllä joskus olisi mukavaa, kun joku kysyisi: ”Miten Sinä voit”? Tai ”Miten sinä jaksat?” Tai ”Mitä sinulle kuuluu?” Milloin sinä kysyit joltain tuttavaltasi noin? Tai vielä tärkeämpää, milloin kysyit itseltäsi noin? Minun on pakko myöntää, että itseltäni en kysy kuulumisia juuri koskaan. Empaattisuus itseä kohtaan on vaikea laji. Useimmiten on kuitenkin niin, että jos emme osaa ottaa itseämme huomioon, ei sitä kukaan muukaan tee. Voimme huonosti ja etsimme syytä muualta ja muista. Se ei ole reilua. 


Alemmuuden tunne

Uskomus, että olen epäpätevä saattaa juontaa jo lapsuudesta. Jos tekemisiäsi tai oppimistasi on vähätelty: ”Et sinä tuohon pysty” tai ”ei sinusta ole tuohon” tai ”etkö nyt tuotakaan osaa”, saa usein aikaan uskomuksen, että minusta ei todellakaan ole mihinkään. Tuon kaltaisia ajatuksia tulee nykypäivänä monille ihmisille lähes päivittäin. Mielestäni se johtuu, kuten jo edellä mainitsin, yhteiskunnan liiallisesta vaatimuksista. Tuntuu, ettei mikään riitä.
Suorittaminen ja nopea päätöksenteko on helppoa. Seurauksista ei niin välitetä. Napin painallus ja se on siinä! Ihmiselle ominainen pöllöajattelu eli kyky ajatella hitaasti vaatii nykyaikana kanttia. Vaatii kanttia olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Vaatii kanttia sanoa, että nukutaanpa yön yli. 
Itse olen ihminen, jolla pitäisi olla aikaa ajatella ja pohtia seuraavia siirtoja. Vuosien varrella on ollut tilanteita, jolloin olen ajatellut ja lähes päättänyt seuraavan muutoksen, mutta joku toinen ihminen on saanut minut luopumaan ajatuksista, koska hän on saanut uskomaan, ettei se kuitenkaan onnistu. Näitä asioita ei tietenkään pitäisi märehtiä jälkikäteen, mutta tulevatpahan ajoittain vain mieleen...

Vintage-iässä vähempikin alkaa riittää

Vähempikin riittää

Ihmisen pitäisi olla levännyt ja turvassa, että hän voi antaa jotain itsestään. Kannattaisi miettiä välillä, olenko levännyt, onko minulla turvallinen olo. Onko minulla jotain annettavaa toisille ihmisille. Annanko kaikkeni vai riittäisikö vähempi? Jos esimerkiksi työssäsi annat itsestäsi jatkuvasti kaiken ja enemmänkin, jaksatko olla itsellesi lempeä ja armollinen? Jaksatko hoitaa itseäsi?  Onko sinulla jatkuvasti 100 lasissa tai 1200 kierrosta aivoissa?
Meillä jokaisella on elämämme aikana sekä hyviä että vaikeita asioita käsiteltävänä. Molempia tulisi jäsennellä omassa päässä niin, ettei niistä tulisi vuosien mittaista taakkaa. Se, miten kukakin teemme tuon, onkin sitten toinen juttu. Joku pystyy puhumaan ja jäsentelemään asioita ystävien tai puolison kanssa, toinen tarvitsee ulkopuolisen asiantuntijan tekemään sen kanssaan. Entä sitten, jos tämäkään ei auta?

Vastoinkäymisillä on taipumus myös somatisoitua. Tulee yleistä uupumusta, fyysisiä vaivoja, kipua, ahdistusta. Monikaan ei usko, että todellakin, esim. selkäkivun syy voi olla pitkittyneessä ahdistuksessa. Olen tehnyt fysioterapeutin työtä kohta 30 vuotta. Tänä aikana ihmisten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi ja psykofyysistä osaamista vaaditaan entistä enemmän. Syitä on varmasti monia.

Omien rajojen asettaminen.

Nainen tekee, mitä tahtoo - tekeekö? Mies tekee, mitä tahtoo- tekeekö?
Pitääkö olla huolissaan, kun on monta rautaa tulessa ja paljon tekemättömistä töitä? 
Ei kannata; jatkuva murehtiminen ei vie asioita eteenpäin. 

Huolet pyörivät päässä linkousnopeudella.
Oletko koskaan ajatellut asettaa itsellesi rajoja? Sinun ei tarvitse olla aina se, joka auttaa tai joustaa. Nyt ajattelet, että ei kukaan muukaan sitä tee. Juuri niin, jätäpä tekemättä asiat, mitkä jäävät aina sinulle. Kokeile tuleeko joku muu, joka hoitaa asian. Sen jälkeen voit sitten keskustella perheesi tai työkavereittesi kanssa siitä, olisiko muittenkin syytä huomioida asia tai edes osoittaa arvostuksensa Sinun tekemisellesi. 

Aurinkoa tulevaan viikonloppuun ja viikkoon, ollaan armollisia itsellemme ja lasketaan kierroksia alemmas!

                   Skool!
    
Ls 11.4.2021
Pirkka 4/21

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.


Luottamus

Mitä luottamus oikein on? Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luo...