Äitienpäivän 8.5.2022 Länsi-Savossa on pyhäpäiväteksti otsikolla ”Riittävän hyvä äiti”. Tässä tekstissä on paljon asioita, joita uskon meidän jokaisen joskus pohtivan.
Itse olen jo pidempään miettinyt äitiyttä ja äitiyden myyttiä, sitä että äideille on omistettu yksi keväinen päivä toukokuussa. Tuolloin äitiä kuvataan usein mm.sanoilla: lempeä, rakas, rakastettava, uskollinen, ainutkertainen… Äideille on tänäkin vuonna myönnetty ansiomerkkejä ja ilman muuta hyvästä syystä.
Mutta onko äitiys aina niin herkkua? Onko äidillä oikeus elää omaa elämäänsä? Entä, kun äitiä kohtaa jokin suuri vastoinkäyminen; sairaus, läheisen tai lapsen kuolema, konkurssi, avioero…mitä sitten? Saako äiti murtua? Miten suhtaudutaan äitiin, joka ei selviäkään ….joka tempoilee saadakseen elämän jatkumaan, mutta sisin on palasina. Entä muut elämän kriisit, syntymä, avioliitto, työpaikan vaihdokset, yrittäjyys, kaikki nämä vaikuttavat äitiin ja äitiyteen. Entä ne naiset, joista ei syystä tai toisesta tule koskaan äitiä, syy voi olla tietoinen tai sitten Luoja ei vaan ole suonut lapsia…miten he suhtautuvat äitiyteen, miten ympäristö suhtautuu heihin.
Usein äidin elämä on yhtä suorittamista, omat tarpeet jäävät taka-alalle. Parisuhteestakin tulee monesti itsestäänselvyys. Elämä, kiire ja stressi tempaa mukaansa niin, että toisen huomioiminen ja toisesta nauttiminen unohtuu.
Ikä ja aika tekee tehtävänsä, ehkä äiti antaa anteeksi itselleen riittämättömyytensä. Äiti voi ajatella, että kulloinkin on tehnyt parhaansa, parhaan ymmärryksensä mukaan. Kuitenkin väistämättä tulee mieleen, että entä jos olisin toiminut toisin, olisiko lapseni pärjännyt paremmin? Olivatko keinot kasvattaa lapsiani oikeita, teinkö oikeita valintoja?
Suorittaminen johtaa siihen, että omassa elämässä eläminen hämärtyy.
Ellet ole läsnä elämässäsi,kuinka voit elää? Olet vain olemassa, katselet ikäänkuin sivusta, kun elämä lipuu ohitseni kuin elokuva. Tuntuuko tutulta? Minusta tuntuu.
Pitää saada etäisyyttä elämään pystyäkseen näkemään sen selvästi. Herää halu tehdä jotakin omaa, jotakin mikä saa tuntemaan itsensä hyödylliseksi.
Ristiriitaista.
Lapset ovat parasta mitä elämässä on, lapsissa on tulevaisuus. Lapset ovat rakkaita, niin rakkaita, että sydämeen sattuu.
Oman elämän kriisit kuitenkin kyseenalaistavat monesti asioita.
Tänään, vuoden 2022, äitienpäivänä tuli mieleen oma äitini, joka vuoden 2016 äitienpäivänä oli viimeisen kerran luonamme käymässä, hän oli tuolloin hauras ja kivulias, mutta emme tienneet vielä silloin, että kahden viikon kuluttua häntä ei enää ole. Kyyneleet tulivat silmiin, kun ajattelin hänen viimeistä lähtöään kotoa. Istutin eilen äidin ja isän haudalle orvokit.
Oma äitiyteni sai ehkä pahimman kolauksen vajaa viisi vuotta sitten,kun kannoin aikuisen poikani uurnassa hautaan. Onneksi hänestä osa elää hänen pojissaan. Ja onneksi jäljellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta.
Kysymys: Riittävän hyvä äiti? Vastaus: En tiedä.
Mielestäni elämäni tärkeimpään ja arvokkaimpaan rooliin äitiytyteen liittyy myös paljon ristiriitoja tunnetasolla, kuten myös tyttärenä olemiseen.
VastaaPoistaJoskus mietin, onko se juuri tämä "jännite" mikä tekeekin siitä niin erityisen ja ainulaatuisen?
Joskus syyllisyys/häpeä meinaa musertaa, joskus rakkaus ja pienet sanat/teot/oleminen saa sydämen läikähtämään, silmät kostumaan, kun onnellisuus on ihan käsinkosketeltavaa.
Niiden vaikeimpien tunteiden keskellä olen pikkuhiljaa nyt iän myötä oppinut armeliaisuutta itseäni kohtaan. Mietin tässä yhtenä päivänä, mikä on häpeän vastakohta...yllätyksekseni en keksinytkään millään sille vastinetta. Nyt ihan huvittaa kun lopulta googlasin sen ja sieltä se löytyi.
" Häpeän vastakohta on empatia eli itsemyötätunto" . Tämä kolahti, teema on pyörinyt vahvasti mielessä viimeaikoina.
Aihetta tutkiessani löytyi, myös tällainen viisaus joka resonoi kovasti tässä hetkessä.
" Empatia ei ole tunne, se on taito. Voit siis tietoisesti päättää valita empatian".
Myös itseämme kohtaan ...eli olemme riittävän hyviä äitejä ❤️
Kaikkea hyvää Armi 😘
Kiitos Mimi kommentistasi. Hyvä huomata, että muutkin pohtivat näitä asioita. Tyttärenä oleminen on tosiaankin oma lukunsa. Olemme siis riittävän hyviä äitejä, olemmeko/olemmeko olleet myös riittävän hyviä tyttäriä ?
PoistaItku tuli kun rupesin lukemaan tekstiäsi, mikä on hyvä äiti itse olen kokenut itseni riittämättömäksi, epäonnistuneeksi äidiksi joka on mulle taakka. Äitienpäivä on ollut mulle haaste, kunnes aikuiset tyttäreni ovat ovat nostaneet minut äidin arvoon sanomalla minulle et olet äiti rakas. Mietin monasti omaa äitiä joka ei minulle tunteita tuo esille, hänen suhtautumisensa tyttäriinsä et teistä ei ole mihinkään naapurin tytötkin oli parempia, joka on jättänyt minuun syvät arvet. Olen kasvanut rakkaudettomassa turvattomassa tunteessa lapsuuteni, mitä olen voinut antaa lapsilleni sitä monasti mietin, ehkä jonkunlaista rakkautta, en ole koskaan sanonut heille että teistä ei ole mihinkään. Äitini kuoli kesäkuussa ennen juhannusta vuosi 2000 tunteeni oli sekavat tyhjyyttä täynnä jollain tavoin se satutti en tuntenut surua enkä ikävää. Olenko kylmä tunne vammainen?
VastaaPoistaKiitos, Helena, tekstistäsi. Nämä ovatkin niitä todella tärkeitä asioita, omat lapset kuitenkin rakastavat äitiä ja yleensä kai pitävät omaa äitiä ainutkertaisena, ainutlaatuisena. Meillä vanhemmilla äideillä on tietysti omat kokemukset taas omien vanhempien kasvatustyyleistä…ennen se on ollut varsin tyypillistä,että kasvatetaan kielteisen kautta. Siinäpä sitten syy, miksi monille on jäänyt traumoja. Et ole tunnevammainen, enemmänkin siipeen satutettu…minusta on hyvä, että uskallat puhua asiasta. Kaikkea hyvää Helena!
Poista