pub-6056603046810314

perjantai 17. huhtikuuta 2020

AHDISTAA



 Onnellisuutta ja ahdistusta



Jo pidemmän aikaa on voitu havaita, että suomalaiset eivät enää selviydy ilman sähköisiä viestintävälineitä ja sosiaalista mediaa. Näyttää siltä, että onnellisuuden ja hyvän mielen takuuna on olla koko ajan kaikkien tavoitettavissa. Vaan olemmeko onnellisempia? Mitä kertoo someraivo? Monet ihmiset provosoituvat ja syttyvät herkästi. Emme koskaan toimisi näin kasvokkain, vai toimisimmeko? Ahdistaa.

Ihmisillä on koko ajan kiire, he eivät ehdi tavata tuttavia ja sukulaisia henkilökohtaisesti. He stressaantuvat, kun pitää olla jatkuvasti ajan hermolla ja päivittää asioita useisiin sosiaalisen median kanaviin. Ahdistaa.

Haluaisin tavata ihmisiä henkilökohtaisesti ja mieluiten niin, että kännykkä ei viestien merkiksi piippaile koko ajan. Haluaisin vanhanaikaisesti jutella ihmisten kanssa, ilman jatkuvia häiriöitä. En halua tietää, mitä joku puolituttu juuri viestitti ystävälleni. En haluaisi puhua ihmiselle, jonka katse on kännykässä, haluaisin katsoa keskustelukumppaniani silmiin. Oletteko muuten huomanneet, että moni ihminen ei enää osaa katsoa silmiin? Ahdistuvat!

Sosiaalisen median viestit ovat yleensä lyhyitä, lyhenteistä, erilaisista merkeistä ja kuvista koostuneita (valitettavasti syyllistyn itsekin tähän). Suomenkieli kuihtuu, sijamuodot ovat hukassa: ”Ketä haluu lisää kahvia?” AHDISTAA! Meillä on rikas ja ainutlaatuinen kieli, miksemme käytä sitä? Tosin, positiivista on, että esimerkiksi laulukilpailussa Voice of Finland, arvostetaan suomenkielellä esitettyjä kappaleita. Itse pyrin myös työssäni, missä on ihan oma ammattikieli, käyttämään suomenkieltä, tai ainakin selittämään asiat ymmärrettävästi.

Voi olla, että ikä taas tekee tehtäväänsä.
Ahdistaa, kun televisiouutisissa on jokin mielenkiintoinen otsikko ja uutistenlukija sanoo: ”Katso lisää nettisivuiltamme!” Entä, jos en halua katsoa netistä, koska katson televisiota ja haluan uutiset sieltä? Totta, sitä ei kysytä minulta, eikä sinulta. Netti on tullut jäädäkseen.

Minut on myös pakotettu tilaamaan asioita verkkokaupasta, vaikka en halua; työssä se on jo tavallista, mutta myös arjessa on asioita, mitä ei enää saa edes tilaamalla paikkakunnan kauppaan. Ahdistaa!
Miksei asioita saa tehdä vanhanaikaisesti ihmisten kanssa? En minä niin vanha tai osaamaton ole, etteivät edellä mainitut asiat onnistuisi, kyse on periaatteesta. En halua keskustella robotin kanssa, en halua valita kuvia, joissa näkyy liikennevalot vain siksi, että robotti voi tunnistaa, että minä en ole robotti.

Haluaisin myös keskustella ihmisten kanssa syvällisemmin. Monet eivät halua. Kirjoitetuilla, "sähkösanomaviesteillä" se harvoin onnistuukaan. Kukaan ei jaksa eikä ehdi miettiä, mitä kotiympyröiden ulkopuolella tapahtuu. Uutisiinkaan ei voi täysin luottaa. Meillä ei ole aikaa ja viitseliäisyyttä pohtia, mikä on totta ja mikä valhetta. Näinpä valeuutiset saattavat levitä laajalle, ennenkuin joku hoksaa väärän tiedon levittämisen, mutta usein vahinkoa on jo tapahtunut. Itse huomaan olevani nykyisin varsin kriittinen . Tulee mieleen taannoinen sikainfluenssa, mihin kehitettiin nopealla aikataululla rokote. Siitä ei sitten hyvä seurannut; On monia onnettomia, jotka luulivat tekevänsä hyvän teon ottaessaan rokotteen, mutta saivatkin parantumattoman narkolepsian. Siksi kriittinen ja maalaisjärkinen ( huomaa sanonta, tämäkin on muuttunut nykykielessä arkijärjeksi) suhtautuminen asioihin on usein riittävää. Ahdistaa!

Ahdistuksen liennytystä


Jokainen voi vaikuttaa omaan ahdistukseensa. Pienet asiat voivat auttaa yllättävän paljon. Mitä, jos lähtisit ulos ilman kännykkää? Tärkeisiin asioihin voi palata tarvittaessa ja ihmiset kyllä soittavat uudelleen, jos heillä on oikeaa asiaa. Somepäivityksiäkään ei ole pakko tehdä ja lukea joka hetki.
Lapsi syö varmasti ilman kokoaikaista youtubea, kokeile vaikka!

Kello on huhtikuisena perjantai-aamuna 7.03, kun kirjoitan tätä tekstiä. Aurinko nousee silmieni edessä, taivas on kirkas, tuulee, puun latvat huojuvat. Orava juoksee sähkölankaa pitkin ja jossain tikka rummuttaa katulampun peltiin nokallaan, kutsuuko se kumppania? Kevät tekee tuloaan. Toivottavasti ahdistus lakkaa tai ainakin lievenee.

Lähteet: Fysioterapia-lehti 2/19, Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, omat kuvat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.


Luottamus

Mitä luottamus oikein on? Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luo...