pub-6056603046810314

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Ole itsellesi armollinen



Oletko itsellesi armollinen?



Vuohijärvellä talvella 2020, itselleni rauhoittava paikka.

Pääsiäisaamu valkeni tänä vuonna harmaana. Äiti sanoi, että pääsiäisaamuna aurinkokin tanssii. Nyt en näe tanssiiko. Lapsena ainakin kuvittelin niin.

Kuulen usein itselleni sanottavan: Ole itsellesi armollinen. Tuon lauseen kuulen useimmiten silloin, kun yritän tehdä asioita enemmän kuin oikeasti ehdin ja jaksan. Monen asian yhtäaikainen tekeminen on tullut enemmän kuin tavaksi. Lisäksi pyrkimys on jollain tasolla perfektionistinen. Hyvä kysymys on, saanko mitään niistä tehtyä? Saan kyllä, mutta, kun jokainen asia keskeytyy useita kertoja päivässä, uudelleen keskittymiseen menee aikaa ja voimia. Väsyn, kiukustun, ahdistun, syyllistyn, kunnes kuulen tuon otsikon lauseen, mikä ei kyllä sillä hetkellä auta yhtään.
Mitä sitten jos itken paljon, huolehdin enemmän tai otan itselleni tärkeän asian hyvin tosissani. 


Meran, 2019, Sissin puutarha.

  Miksi sitten ei voi tehdä vain yhtä tai kahta asiaa kerrallaan?

Nyky-yhteiskunnan suosima multitaskaaminen saa ihmisen, siis ainakin minut, ahdistuneeksi, ajatukset levälleen, mihinkään ei pysty keskittymään kunnolla. Itselleni on muutaman vuoden sisällä kehittynyt voimakas halu olla yksin, hiljaisuudessa, edes joskus. Että saa tehtyä jotain, se vaatii omaa aikaa, aikaa ajatella, suunnitella ja tehdä omaan tahtiin. Että joku ei ole joka hetki keskeyttämässä tai neuvomassa, miten kyseinen asia tulisi tehdä. Kuulostaako tutulta?

Lapseni kysyi joskus pienenä: Äiti, mitä ne tippaleipä- ja putkiaivot oikein ovat?

Tarkasti en enää muista, mitä vastasin. Ehkä jotain siihen suuntaan, että naisella sanotaan olevan tippaleipäaivot, koska naisen pitää usein pystyä tekemään montaa asiaa yhtäaikaa. Sen sijaan mies tekee vain ja ainoastaan yhden asian kerrallaan, puhuu yhdestä asiasta kerrallaan. No, ehkä tätäkään ei voi yleistää, vai voiko?

Saanko olla avuton, saanko olla toisien ihmisten apua tarvitseva?

Siinäpä kysymys. Joskus pitäisi saada olla avuton. Pitäisi saada vastaus yksinkertaiseenkin pulmaan niin, ettei vastauksesta tule tunne: ”Etkö sinä nyt tuotakaan käsitä”. Valitettavasti avuttomaksi heittäytyminen ei ole sallittua, ei ainakaan miehille. Ja tässä tasa-arvon maailmassa ei myöskään naisille. Siis yhteenvetona avuton ei saa olla....pulmatilanteissa KVG!  Saako itkeä? mieluummin ei, siitä tulee vain kiusallinen olo, ainakin kanssaihmisille. Toisaalta, mitä sitten, jos itket, se on sinun tapasi ilmaista tunteita.

Voisipa olla se avuton lapsi, jota isä otti kädestä ja silitti päätä tai äiti puhalsi kolhun kivut pois ja pyyhki kyyneleet.

Ole itsellesi armollinen

Palataan alkuperäiseen kysymykseen. Mitä on olla armollinen itselleen?
Elämässä on paljon tilanteita ja tapahtumia, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Silti syyllistämme usein itseämme siitä, olisinko voinut tehdä jotain, tehdä jotain enemmän, olisinko voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun? Asioittensa hyväksyminen sellaisina kuin ne meille on tarjoiltu, on vaikeaa.

Itselleni oman lapsen hautaaminen on ollut tähänastisen elämäni rankin kokemus. Syyllistän itseäni tapahtuneesta. Olisinko voinut vaikuttaa jotenkin, estääkseni tapahtuman? Oikeasti en olisi. Vai olisinko sittenkin? Oliko tämä niitä asioita, mitkä pitää vaan hyväksyä tapahtuneeksi? Miksi tällaista tapahtuu? Kysymyksiä on loputtomasti, eikä niihin ole vastauksia.
Enkä ole ainut; joka päivä joku äiti menettää lapsensa, joku fyysisesti, joku henkisesti. Tunteet ovat varmasti samanlaiset jokaisella, vaikka tilanteet ovat erilaisia.
Pyhiinvaellusreitillä Pyhäveden rannan polulla.

Tällaiset tapahtumat näyttävät myös, kuka on oikea ystävä. Osa on lopettanut yhteydenpidon kokonaan. Osa pysyy rinnalla. Yritän olla armollinen myös heille, jotka eivät tiedä, mitä sanoisivat tai tekisivät. He eivät tiedä, että tärkeintä olisi vain olla, pysyä rinnalla. Mutta, ehkä he eivät ole olleetkaan ystäviä, vaan turhia tuttavia, jotka joutivatkin mennä.
Opeta meitä hyväksymään asiat, joita emme voi muuttaa. Opeta meitä olemaan onnellisia siitä, mitä meillä on. Miten vaikeaa se onkaan 😳.

Pääsiäisen sanoma voisi lohduttaa. Itse en ole jaksanut ajatella sitäkään viime vuosina. Tänä vuonna Mäntyharjun seurakunta on laatinut ”Pyhiinvaellusreitin”, minkä kävelin eilen. Luin jokaisen taulun tekstit. Muistuttelin mieleen pääsiäisen oikeaa sanomaa, miksi Jeesus kuoli ristillä ja mitä ylösnousemus merkitseekään.

Vaikeasta menetyksestämme tulee tänä syksynä kolme vuotta. Vasta vähän aikaa on mieli suostunut ajoittain ymmärtämään sen ja, että asialle ei voi mitään. Hyväksyminen on vielä liian vaativaa. Mutta,  olla itsellensä armollinen, ehkä sitä tulee opetella vielä tiiviimmin.

Hyvää ja armollista pääsiäistä!🐣🐣🐣🐥🐥🐥

Lähteet: Raamattu, facebookissa Mäntyharjun seurakunnan sivut, https://www.iskelma.fi/uutiset/terveys-ja-hyvinvointi/a-113698, ystävän laulu, omat kuvat.


2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksistasi ja mietteistäsi ❤️🙏 Olen aina ihaillut ihmisiä jotka osaa pukea ajatuksiaan paperille... Ai miksikö, varmaan juuri siksi, että itselleni ei ole tätä lahjaa suotu tai ainakin olen aina uskonut niin. Siitä tulikin mieleen, miten paljon jätämme asioita ylipäätään tekemättä tai edes kokeilematta näihin uskomuksiimme nojaten. Kirjoitettuna omiin ajatuksiin on varmasti helpompi palata sellaisena kuin ne ovat juuri sillä hetkellä olleet. Jos vaan muistelee, mitä ajattelin/tunsin eilen, luulen että se ajatus on jotenkin "värittynyt" uusilla ajatuksilla ja kokemuksilla. Hienoa, että olet alkanut pitämään tätä blogia, luen mielelläni kirjoituksiasi lisää 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. ❤️. Jokin sisäinen pakko 🙈 tuli kokeilla blogin kirjoittamista juuri ajatusten purkamiseksi ja josko niistä olisi jollekin hyötyä omien ajatusten työstämiseen.

      Poista

Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.


Luottamus

Mitä luottamus oikein on? Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luo...