pub-6056603046810314

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Palavaa vettä



Elämä kulkee kulkuaan



Dalai Laman ajatukset elämästä ovat varsin totta.
Yhteiskunta vaatii tekemään työtä joskus enemmän kuin jaksaisikaan. Moni ihminen uupuu ja silti jatkaa. Tuntuu, että elämä valuu sormien välistä. Taustalla voi olla henkilökohtaisia suruja, menetyksiä, ongelmia, jotka väsyttävät ja silti rahaa pitää hankkia, jotta voi elää.
Kipu voi tulla fyysisenä tai psyykkisenä. Huoli tulevaisuudesta voi olla todella niin suuri, ettei enää osaa nauttia elämän pienistä iloista. Ei edes näe niitä.







"Mä oon maailmassa yksin
ilman sua
Ja mun sydän menee kiinni
ilman sua
Sä olet pehmee, sä olet niinkuin
vettä virtaavaa
Sä teet muhun jäljen
vaikka mun pinta onkin kovaa."







Oletko koskaan ajatellut, miltä kissasta tuntuu, kun se yrittää kiivetä peiliä pitkin ylös? Minusta tuntuu joskus siltä. Ja juuri, kun olet päässyt vähän ylemmäs, putoat, putoat...tai jokin tönäisee sinut alas. Elämä kovettaa. Mikään ei tunnu miltään. Kuljet eteenpäin kuin juna. Suoritat elämää.
Onko olemassa palavaa vettä?

 

"Onko olemassa rakkautta
onko olemassa kosketusta
joka kalliosta hioo pintaa
Onko olemassa palavaa vettä
jonka alla sydän tuntee että
kiire sydämessä sulaa rintaan."







 Onko olemassa rakkautta? 

 

Varmasti on. Äidin rakkaus lapseen. Isän rakkaus lapseen. Kahden aikuisen keskinäinen rakkaus. Rakkaus vanhempiin, isovanhempiin. Mutta, mitä rakkaus on? Välittämistä? Auttamista? Toisen puolesta tekemistä? Halaus? Käsi olkapäällä? Lemmikki? Varmasti kaikkea tätä. 
Muistatko ensirakkautesi? Oliko se veret seisauttavaa? Ajattelitko häntä päivin öin? Osasitko silloin elää hetkessä? Iloita ja olla avoin tulevaisuudelle?
Näitä asioita tulee pohdittua nykyisin usein. Varmaankin siksi, että elämä on kääntynyt ehtoopuolelle. Luultavasti elämää on takana enemmän kuin edessä. 
Onko olemassa palavaa vettä?


 





"Valot syttyy ikkunoissa
ilman sua
kuljen tietämättä minne
ilman sua
Sä olet pehmee sä olet niinkuin
vettä virtaavaa
Sä näytät mulle helposti sen
mikä on mulle omaa."






 Voiko jäitä polttaa?


Puhelin soi nykyisin todella harvoin niin, että joku ystävä tai tuttava haluaisi jutella. Soitan itse todella harvoin kenellekään. Posti ei juuri kanna kortteja tai kirjeitä keneltäkään. Laskuja ja mainoksia lähinnä. Nyt kaipaan näitä asioita. Viestillä tai sähköpostilla saatu onnittelu tai joulun toivotus tuntuu hyvältä, mutta ei niin hyvältä kuin kortti tai kirje tai puhelinsoitto. 
Teenkö itse niin? Joulukortteja lähetän joka vuosi. Haluan lähettää konkreettisen, mahdollisesti itse tehdyn kortin, minkä ystävä tai sukulainen saa käteensä. Viime joulun alla postin lakko tosin aiheutti sen, että postiin ei voinut luottaa. En halunnut korttien häviävän. Onnittelukortteja pitäisi lähettää useammin. Minulla on ostettuja kortteja, tarvitsee vain kirjoittaa ne.  Lapset ja lapsenlapset varmasti ilahtuisivat muulloinkin korteista tai kirjeistä. Niistä jäisi myös muisto, jos ne säilyttäisi. Kannattaisi säilyttää. Minä olen säilyttänyt joitakin vanhoja kortteja. Siellä on monta korttia ihmisiltä, joita ei enää ole.

"Informaatioyhteiskunnassamme yhteydenpito on helppoa kuin virtuaaliheinän teko. Voimme hidastaa näkymättömyyttä, katoamista ja vajoamista muistamalla lähipiirimme ja muistuttamalla, että ystävämme ovat vielä olemassa-myös heille itselleen. 
Kaikkein vaarallisinta ja lopullisinta on unohtaa, kenet olemme unohtaneet." Näin sanoi Janne Laukkanen Länsi-Savon kolumnissa1.4.2020.

Onko olemassa palavaa vettä? Niin, onko? Jospa tämän vaikean poikkeuksellisen kevään jälkeen tiedämme senkin. 
Yritetään elää hetkessä. Jokaisella ja kaikella on aikansa ja hetkensä.

Jäitä poltellessa-hyvää alkanutta työviikkoa hyvät lukijani!  

Lähteet: Länsi-Savo 1.4.2020, Lauri Tähkän biisi "Palavaa vettä", omat kuvat.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielelläni lukisin, millaisia ajatuksia tekstini herätti sinussa.


Luottamus

Mitä luottamus oikein on? Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luo...