Uupuminen vai ihan tavallista väsymystä?

Ihmisten koronastressi

Korona-virus iski keväällä. Ihmiset suljettiin kuntarajojen sisälle ja koteihinsa. Kesällä tilanne hieman helpotti, kunnes toinen aalto tuli syksyllä. Henkinen hyvinvointi on koetuksella. Uskomattomia käyttäytymismalleja sekä vanhemmilla että nuorilla ihmisillä. Vanhus saattaa hyökätä sekä sanallisesti että fyysisesti maskittoman ihmisen kimppuun. Lapset suorastaan tappavat toisiaan. Ihmiset ovat kireitä, kuin viulunkielet - jopa kireämpiä. Etätyöt ahdistavat monia, yksin työskentely on haastavaa, vaikka saisi etäyhteyden työkaveriinkin. Seinät alkavat kaatua päälle. Lomautusuhka tai jopa irtisanominen pelottaa. Ei enää tiedetä mikä tai kuka pitää olla karanteenissa, jos epäillään useampia ihmisiä olleen samassa tilassa. Kyräillään, vahditaan. Korona jo sanana lisää stressitilaa kaikkien aistien kautta. Kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan uupumusta ja stressiä. 

Vanhemmuus väsyttää

Ajatellaanpa esi-isiämme ja esi-äitejämme. Monissa perheissä oli paljon lapsia. Mikä sitten on paljon? Nykyisin tuntuu, että vanhemmat uupuvat jo yhden lapsen hoitamiseen saati, jos lapsia olisi vaikka seitsemän. Mikä sitten väsyttää vanhempia? Onko se täydellisyyteen pyrkiminen vai halu näyttää ympäristölle, kuinka juuri me annamme lapsellemme kaikki mahdollisuudet. Kuinka juuri me voimme viedä lapsen vauvauintiin, taaperojumppaan, satupiiriin, judoharjoituksiin? Kuinka juuri meillä on mahdollisuus kuljettaa lasta vaikka maailman ääriin joka päivä harrastamaan jotain sellaista, mitä ehkä ei ole edes omalla paikkakunnalla? Kuljetamme uupumukseen saakka...jätämme omat harrastukset ja oman itsen hoitamisen, kunhan lapsi saa kaiken mitä hän ei edes ole osannut toivoa. Toteutammeko lapsistamme omia haaveitamme?

Vai olemmeko jo tottuneet niin säännölliseen tai epäsäännölliseen elämään, että vauvan vaatima ihan normaali päivärytmin muutos onkin mahdoton yhtälö. Onko mahdotonta ymmärtää, että lapsi ei ole valmis aikuinen syntyessään. Nyt, hyvä lukijani, ajattelet, että onpa kärjistettyä. Niin on. Tarkoituksella.

 

Suomessa on ihmetelty syntyvyyden laskua. Lasku on jyrkentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kotikunnassanikin epävirallisen tietolähteen mukaan tänä vuonna on syntynyt vain n. kymmenen lasta. Ennen lapsia syntyi monta kymmentä. 

 Tutkimusten valossa

Kansainvälisen vanhemmuutta käsittelevän tutkimuksen mukaan Suomessa vanhemmuus olisi keskimääräistä raskaampaa ja suomalaiset vanhemmat olisivat eri maihin verraten uupuneimpien joukossa. Suomessa on voimakas yksilökeskeinen kulttuuri, tätä on esitetty selitykseksi. Uupuminen on voimakkaampaa yksilökeskeisissä kuin yhteisöllisistä kulttuureissa. 

”Vanhemmuus on vastuullista, mutta mitään rakettitiedettä se ei ole. Lapset eivät kaipaa supervanhemmuutta vaan pikemminkin perusturvallisuutta ja huolenpitoa. Pienet lapset eivät vertaile omia vanhempiaan muihin vanhempiin. ” sanoo Pekka Lakka Länsi-Savon pääkirjoituksessa 19.12.2020. 

Nykyisin vanhempainvapaat antavat mahdollisuuden myös isille olla kokonaan tai osittain poissa päivätyöstä tietyn aikaa. Toki se vaikuttaa perheen taloudelliseen tilanteeseen ja aina ei ole mahdollista jäädä kotiin. Toisaalta raha ei ole ainut kriteeri tai sen voi laskea sijoitukseksi tulevaisuuteen. Lapsi ei oikeasti kaipaa mitään muuta kuin tavallista elämää, hän ei kaipaa viimeisintä mallia puhelimesta tai tabletista tai uusinta ja muodikkainta puseroa päälleen. Lapsi on kaikkein tyytyväisin, kun saa auttaa leipomisessa, tiskaamisessa tai siivoamisessa. Leikkiä kotileikkejä äidin, isän tai sisarusten kanssa.

Nyt syödään!   

Itse, neljän lapsen äitinä, ajattelen niin, että lasten ollessa pieniä, on myös omat asiat muutettava niin, että koko perheen on hyvä olla. Entisen elämän iltariennot ja sinkun elämäntyylin on väistyttävä. Jos yöllä ei saa nukuttua, on syytä nukkua lapsen kanssa päiväunet. Entä sitten, kun vanhempi sanoo, että lapsi ei halua nukkua päiväunia tai lapsi ei halua syödä ruoka-aikoina? Olisiko tässä rajojen asettamisen tarvetta? Lapsi nukkuu, kun hän on väsynyt, mutta hän myös herkästi huomaa, jos ei ole pakko! Tässä tullaankin nykykasvatuksen yhteen peruskysymykseen: Milloin lapsi on tarpeeksi iso päättääkseen omista asioistaan? Mielestäni 2-vuotiaalta ei todellakaan kysellä haluaako hän syödä tai mennä päiväunille. Ei kysytä haluaako hän syödä tänään lihaa vai kalaa. Vanhemmalla pitää olla edes vähän auktoriteettia: Nyt pestään hampaat! Nyt mennään nukkumaan! Nyt syödään! 

Mielestäni tässä on yksi keino välttää vanhempien uupuminen: Rajat ja rakkaus. Väsynyt voi ja saa olla, mutta uupuminen on jo hälytysmerkki.

Tiedän,

että yllä oleva tekstini herättää tunteita puolesta ja vastaan. Eihän lapsen ole pakko, jos hän ei tahdo!  Tässä kohtaa on varmasti hyvä miettiä, millaisen kasvatuksen vanhempi itse on saanut. Onko hän vapaan kasvatuksen tulos vai onko ollut, kuten allekirjoittaneella, melko ankara kasvatus. Jätänkin tämän pohdinnan tähän ja toivon kommentteja ja keskustelua asiasta tai ainakin omaa pohdintaa. On sitten kyse omista lapsista tai lapsen lapsista.

Jääkö korona-ajasta pysyviä jälkiä?                                                        

Toivottavasti jää. Tarkoitan ulkoilun, luonnon, tavallisen kotona olon arvostusta. Perusarvojen arvostus. Monet ihan tavalliset asiat ovat hektisestä elämänmenossa unohtuneet. Miltä tuntuu, kun kotona tuoksuu pulla? Entä miltä tuntuu, kun on käynyt poimimassa marjoja tai sieniä lempeässä, kosteassa syyssäässä. Miltä tuntuu, kun aurinko hellii ihoa. Miltä tuntuu istua sohvan nurkkaan ja ottaa lapsi syliin ja olla vaan. Miltä tuntuu kaivaa satukirja esille ja lukea sitä lapselle? Näitä asioita voisi luetella loputtomiin. 

Mieti koronarajoituksia järkevästi, ole armollinen itsellesi

Pysähdy, mieti. Jos teen kaiken mitä voin mahdollisimman hyvin ja noudatan suosituksia, tarvitseeko minun pelätä? Mitä apua pelkäämisestä on? Tarvitseeko minun kontrolloida muita ihmisiä? Mitä hyötyä siitä olisi? Mitä voin tehdä, jotta korona-ahdistukseni hellittäisi? Ole armollinen itsellesi ja muille. Et voi tietää, miksi joku ei käytä maskia tai toimii, niinkuin toimii. 

Lopuksi,

jos koet itsesi jatkuvasti väsyneeksi, et ole aamulla levänneen oloinen, vaikka olet nukkunut kahdeksan tuntia. Sairastelet, mieli on maassa, koet stressiä ja ahdistuneisuutta, mikään ei huvita tai tuo mielihyvää. Pue yllesi ulkoiluvaatteet, sään mukaisesti. Mene ulos, hengitä syvään, kuuntele. Kuuletko autojen ääniä vai laulaako lintu? Onko lähellä metsää, mene sinne. Ei tarvitse juosta tai kävellä veren maku suussa, mene hitaasti, maistele ja haistele. 

Tee joulupiparitaikina ihan itse, hanki aito joulukuusi.....Tunnetko lapsuuden tuoksuja?

Piparin tuoksuista alkavaa jouluviikkoa!

Lähteet: Länsi-Savo 19.12.2020, Lumpeenlehti 3/2020, omat kuvat.