Anna arpisten haavojen olla

Millaista tarinaa Sinä kerrot itsestäsi? Kerrotko piilotetuista haaveista, unohdetuista toiveista, pettymyksistä, yksinäisyydestä, voimattomuudesta paketoituna yksinpärjäämisen  ja reippauden kääreeseen? Vai kerrotko elämänilosta, onnistumisista, voimasta, kauneudesta?

Vai tuntuuko sinusta, että päivä on kuin tunneli, joka kapenee päivän mittaan?

Voi olla, että olet kokenut jotain mieltä mullistavaa, surullista, epäilyttävää jne. Olet saattanut kuulla radiosta laulun, joka vie sinut siihen hetkeen, kun olet kokenut jotain raskasta. Aamulla herätessäsi tunsit, että ahdistaa, tunneli oli kuitenkin avoin, valoa näkyi. Päivän mittaan tunnelin suu joko kapenee tai laajenee. 

Mikä sitten aiheuttaa tunnelin kapenemisen? 

Omakohtaisesti joskus tunnen päivän ahdistavan nurkkaan. Ei siihen mitään erityistä syytä tarvita. Voi olla, että työssäsi olet tarkka - jopa perfektionisti - ja koet pienenkin riman alituksen ahdistavana. Joskus vain muistot aiheuttavat suunnatonta surua, kipua, mustia hetkiä. Pohdit, miksi elämäni on mennyt näin, eikä toisin. Miten olisit halunnut sen menevän?

Sulje hetkeksi silmäsi!

Piirrä silmiesi eteen sydän, oma sydämesi. Tarkastele siinä olevia jälkiä, kuvioita, joita itse sekä muut ihmiset ovat sydämesi pintaan piirtäneet. Mitä näet? Millaisia sanoja löydät sydämesi pinnalta? Löytyykö sieltä sanoja arvokas, rakas, sinä osaat kyllä tai muita sanoja ja lauseita, mitkä vahvistavat sinua? Sanoja, joista voit ammentaa voimaa? Jotka vahvistavat elinvoimaasi? Viivähdä näissä jäljissä hetki, saatat yllättyä. Niiden kanssa on hyvä elää omannäköistään elämää. Nämä ovat tärkeitä jälkiä, kun maailma murjoo tai itse murjot itseäsi. Anna niille aikaa, ne kantavat ja tuovat voimaa.

Ehkä näet myös jälkiä, joissa lukee tyhmä, ruma, läski, sinä et osaa jne. Silitä näitä jälkiä hellästi ja anna niiden jäädä taka-alalle. Niitäkin jälkiä tosin tarvitaan, että osaat elää sellaista elämää, jossa tunnustat, että täysipainoiseen elämään kuuluvat pettymyksetkin. 

Sydämen tyhjä huone

Sydämestäsi saattaa löytyä jälkiä pettymyksistä, loukkauksista, epäoikeudenmukaisuuksista. Ne jäljet voivat olla syviä, jopa haavoja. Anna niiden parantua yksi kerrallaan, ensin kevyesti arpeutua, sitten painua umpeen. Arven jälki jää, mutta se vaalenee ajan myötä. Sen jälkeen ”anna arpisten haavojen olla” kuten vanhassa laulussa sanotaan. Tunnelin suu on jokaisen arven jälkeen pikkuisen suurempi.

Oletko koskaan ajatellut, että saatat vahingoittaa toisia ihmisiä omien kipujesi ja haavojesi takia? Olet ehkä jo katkeroitunut elämän tuomien vastoinkäymisten myötä. Mitä jos alkaisit silittää haavojasi ja antaisit elämän näyttää, mitä sillä on sinulle vielä annettavaa. Et antaisikaan haavoille valtaa arpeutua vinoon. Voit venyttää niitä suoriksi, irrottaa ikävät kiinnikkeet. Tunnelin suu voisi aueta vielä enemmän ja aurinko pääsisi sisälle sydämeesi. En väitä, että se olisi helppoa - ei suinkaan, mutta juuri Sinä elät omaa elämääsi, haavat ovat vain Sinun - ehkä kuitenkin voisit yrittää. Voisit nousta tämän kevään mukana seuraavalle portaalle, ihailla hiirenkorvia ja kunnella lintujen kevätkonserttia.

Jos sydämesi päällä istuu jokin ihminen, jonka paino on liian suuri, työnnä häntä kauemmas. Tulet huomaamaan, että verenkiertosi ja hengityksesi alkaa kulkea vapaammin. Sinun sydämesi, sinun elämäsi. Sinä olet Sinä, arvokas, ainutlaatuinen. Anna tunnelin suun aueta ja uuden kevään syöksyä sydämeesi. Pidä sydämestäsi huolta. 

Aurinkoista ja lämmintä kevättä sekä hyvää Vappu-päivää!

Lähteet: Länsi-Savo 20.4.24

Omat kuvat.

Armo jokapäiväisessä elämässämme

6056603046810314

Jokainen meistä on varmasti joskus kokenut epäreiluutta arkielämässä. On asioita, jotka koemme epäoikeudenmukaisiksi. Tätä päivää ovat laajat poliittiset lakot, jotka tuntuvat eri ihmisistä eri tavalla epäreiluilta ja todellakin sotivat oikeudentajuamme vastaan. Tähän asiaan en nyt ota enempää kantaa.

Lapsi voi kokea epäoikeudenmukaiseksi, jos sisarus tai kaveri saa vaikkapa uuden takin. Hän ei siinä yhteydessä ajattele eikä usko, että hänen oma takkinsa on vielä hyvä, eikä tarvetta uudelle ole. Työelämässä tunnetaan useinkin epäoikeudenmukaisuutta, esim.työkaverin saadessa ylennyksen tai ihan vaan uuden työvälineen. Onko tuttua? Tai arjen toimissa kotona: Toinen puolisoista on kotona, toinen työelämässä. Tästä tilanteesta syntyy monia epäreiluuden tai epäoikeudenmukaisuuden tunteita: Miksi tuo toinen saa tehdä sitä mitä haluaa? Miksi minun töistä palattuani pitää vielä tehdä kotitöitä?

Tammikuun viimeisen sunnuntain evankeliumissa Jeesus kuvaa, kuinka palvelijan tultua päivän töistä väsyneenä, isännän kuuluu kehottaa häntä laittamaan ruokaa itselleen. Jeesus sanoo, ettei palvelijaa siitä erikseen kuulu kiittää, kun hän tekee sen, mitä hänen pitääkin tehdä. 

Nykyihmisiltä on jostain syystä kadonnut ajatus, että jokaisen on tehtävä se, mitä juuri hänen töihinsä kuuluu, vaikka olisi kuinka väsynyt tai ei vaan viitsisi. Työpaikoille vaaditaan nykyisin tarkkoja työnkuvauksia eri ammattinimikkeille. Enää ei nähdä sitä, mitä pitää tehdä, vaikka vain auttaakseen työkaveria. Ajatellaan, ettei tuo minulle kuulu, vaikka näkisi, että kaveri uupuu työtaakkansa alle. Tai se käytös, mitä näkee esim. julkisissa tiloissa: Heitetään roskat lattialle ja odotetaan, että joku ne siitä korjaa. Ei tule mieleen, että todellakin ….. joku ne siitä korjaa, joku, jonka pitää ehtiä tehdä myös ne omat työt. Epäreilua, eikö totta? 

Jeesus ei todennäköisesti ole tarkoittanut esimerkkiään opettamaan elämän epäreiluudesta. Hän ehkä haluaa meidän ihmisten ymmärtävän, että elämä ei ole vapaa vastoinkäymisistä. Meillä jokaisella on oma tehtävämme ja Jeesus on luvannut kulkea rinnallamme ja kannatella meitä pahoissa paikoissa. Iloita ja itkeä kanssamme.

Itse olen viimeisten vuosien ajan kysynyt usein, mikä tarkoitus kovilla vastoinkäymisillä on. Mikä tarkoitus on lapsen kuolemalla? Mikä tarkoitus on väkivaltaisilla tapahtumilla? Mikä ajaa vanhemman tekemään pahaa omalle lapselleen? Vastauksia pitäisi varmaan osata lukea elämästä. Miksi ihmiset voivat huonosti? On epäreilua, että sairas vanhus lojuu vuosia liikunta- ja puhekyvyttömänä laitoksessa, samalla, kun nuori, työikäinen kuolee pois - niin me ajattelemme, mutta jokin tarkoitus sillä kai on….

Näin pääsiäisenä, ylösnousemuksen juhlana, muistakaamme, että ehkä näemme rakkaamme ja läheisemme joskus, toisessa maailmassa. Uskokaamme armoon ja oikeudenmukaisuuteen. 

Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

Näillä ajatuksilla hyvää pääsiäisen jatkoa ihmiset!

Lähde: Länsi-Savo 28.1.2024. 

Raamattu: Päivän psalmi  Antifoni: Ps. 13:6  Psalmi: Ps. 18:2–7 Hallelujasäe: Ps. 31:20 

1. lukukappale: 1. Sam. 16:1–13  2. lukukappale: Room. 9:11–23  Evankeliumi: Luuk. 17:7–10

Kuvat omat.

Luottamus

Mitä luottamus oikein on?

Se on ainakin sitä, että ei tarvitse pelätä. Sitä, että ihmisten uskotaan tarkoittavan hyvää. Kuvassa lemmikki luottaa isäntään varauksetta. Osaammeko me ihmiset luottaa samoin?

Wikipedia määrittelee luottamuksen seuraavasti:

Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää.

Luottavaa ihmistä pidetään usein sinisilmäisenä, kun taas ihminen, joka ei luota mihinkään eikä kehenkään, on usein kyyninen, epäluuloinen. Nykymaailmassa luottamus on ajettu alas. Saatat saada sähköposteja tai viestejä, joissa luvataan maat ja taivaat. Luottamus näihin palkitaan usein nöyryytyksellä, joskus taloudellisella menetykselläkin. Meitä yritetään huijata verottajan, poliisin, postin nimissä. Minullekin on tullut useita viestejä ”verottajalta”, joissa kerrotaan, että olen saanut veronpalautuksia - uskonko? No en! Mutta, entä jos joku uskoo, ”klikkaa” linkkiä-mitä sitten tapahtuukaan?

Jos luottamus tulee petetyksi useita kertoja, tulee tunne, ettei uskalla luottaa. Itselläni on usein tunne, että kun saa hieman luottamusta takaisin, tulee vastaan varmasti asia, mikä pudottaa maan pinnalle. Kuvaan tunnetta monesti niin, että kun olet nousut peilin pintaa puoleen väliin, tulee jokin, mikä potkaisee sinut jälleen alas.

Kuten Sinä, lukijani, huomaat, on huomattavasti helpompaa keksiä negatiivisia kuin positiivisia asioita luottamuksesta.

Miten luottamus sitten rakennetaan?

Luottamuksen rakentamiseen tarvitaan keskustelua. Keskustelussa pohditaan erilaisten näkemysten jakamista, yhdessä ajattelemista, yhteisen näkemyksen ja ymmärryksen kehittämistä. Luottamuksen rakentamiseen kuuluu läsnäolo, kuuntelu ja osallistuminen. Ihmisten välinen vuorovaikutus muodostuu sekä sanattomasta että sanallisesta viestinnästä. Usein myös ns. ”Ihmistuntemus” auttaa asiaa; voit huomata ensimmäisestä käden puristuksesta, että tähän ihmiseen voi luottaa tai päinvastoin.

Entä sitten, jos luottamus on menetetty? 

Useimmiten luottamus menetetään jollakin teolla tai lauseilla. Ehkä joku on luvannut jotain, eikä sitten pidäkään lupaustaan. Tulee pettymys. Lapselle lupausten pettäminen on suuri asia. Lapsi voi odottaa etävanhemman tapaamista päiviä tai viikkoja, sitten tämä ei saavukaan paikalle. Lapsi muistaa sen kauan. Se saattaa aiheuttaa varovaisuutta samankaltaisiin asioihin aikuisenakin.

Parisuhteen luottamuspula mielletään usein pettämiseksi. Sitähän se ei läheskään aina ole, tai tietysti riippuu siitä, mitä pettämisellä tarkoitetaan.

Pettäminen voi olla kolmas pyörä avioliitossa, mutta myös lupausten rikkomista. Se voi olla ei-toivotun käytöksen toistamista, toisen nollaamista lupauksista huolimatta. 

Miten luottamus palautetaan?

Tämä onkin iso kysymys. Kuten edellä kerroin, itselläni on monia asioita, mitkä ovat horjuttaneet luottamusta jopa koko elämään. Tämä on varsin isosti sanottu, mutta kymmenien vuosien aikana samalla kaavalla toistuneet epäoikeudenmukaisuudet ovat omiaan tekemään ihmisestä kriittisen, ikävän ihmisen, joka ei luota mihinkään. 

Luottamuksen menettänyt voi tarvita läheisyyttä, yhteistä aikaa ja lohtua. Lapselle pitäisi pystyä osoittamaan, että luottamuspulan aiheuttanut asia ei toistu. Jutella, keskustella.

 Pariskunnan tulisi kuunnella toisiaan ja antaa toisen puhua tunteistaan; vuoropuheluna.

Mihin luottamus perustuu?

Luottamus perustuu vastavuoroiseen toimintaan. Kun jotain sovitaan, asioista pidetään kiinni ja oletetaan, että  voi luottaa saavansa sitä, mitä on tilannut, aina uudelleen ja uudelleen. Toiminnan tulee olla avointa ja molempien odotusten mukaista, siis yhteenvetona halumme ja kykymme tehdä yhteistyötä ja olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa. 

Mietittävää meille kaikille

Mihin sinä luotat? Mihin sinä olet menettänyt luottamuksesi? Miksi? Miten pyrit palauttamaan luottamuksesi? Tai onko siihen edes mahdollisuutta?

Lähde:wikipedia, omat kuvat.

Ei kukaan ole luvannut, että elämä olisi helppoa

Näkymätön

Me ihmiset ajattelemme asioita usein negatiivisen kautta. Toisaalta ne ihmiset, jotka osaavat päästää irti, ajatella positiivisesti ja realistisesti, erottuvat. Itse jään usein kiinni vanhoihin asioihin. Jokin asia voi loukata niin syvästi, että se lommo ei häviä mielestä, ei mitenkään. Kolme vuotta sitten olin kirjoittanut tekstiä siitä, miten olla armollinen itselleen. Tässä tekstissä oli myös kappale siitä, miten koin olevani muuttunut näkymättömäksi. Kummallista kyllä, samanlaisia tuntemuksia on tänäkin päivänä, jopa samanlaisia tapahtumia.

Monesti edellä kuvaamani näkymättömyys selitetään huonolla itsetunnolla, mikä johtuisi traumaattisesta lapsuudesta. Itselläni on ollut hyvä koti, äiti ja isä sekä sisarukset, hyvä lapsuus. Ennemminkin tämä itsetunto-ongelma on syntynyt myöhemmän elämän haasteiden kautta. 

Kukaan ei koskaan ole sanonut tai luvannut, että elämä olisi helppoa. Kuitenkin meidän kaikkien tulisi ajoittain miettiä, mitkä asiat elämässä ovat hyvin ja mitkä oikeasti huonosti. Monesti auttaa, kun miettii, että jollain toisella voi olla asiat vielä huonommin, toki myös paremmin.

Jos ihminen saa ruokaa, muttei koe olevansa rakastettu, hän etsii tuota rakkautta esimerkiksi syömällä lisää. Tekemällä hieman lisää töitä. Panostamalla ihmissuhteisiin. Etsimällä seurakunnan, johon kuulua jne. Lopulta kokien vain hetkellisesti täyttymystä. Missä vika? Tunnepuolessa? Näkymättömyydessä?

 
Kun ihminen sivuuttaa suvereenisti omat tunteensa, hän samalla sivuuttaa yhden tärkeimmistä tarpeistaan. Tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin aidoimmillaan on. Lopulta luopuen noista tarpeistaan. Muuttuen näkymättömäksi.

 

Ninni, näkymätön lapsi

Ninni on näkymätön lapsi, jolla on hopeinen kulkunen kaulan ympärillä. Kulkusen kilinä paljastaa aina, missä hän milloinkin on. Ninniä kaltoinkohdellut täti antaa hänet Tuutikille,  joka vuorostaan vie hänet Muumiperheen luokse.

Muumiperhe ottaa hänet avosylin vastaan. Ninni saa oman huoneen Muumitalon ullakolta ja jo ensimmäisen yön jälkeen hänen käpälänsä alkavat näkyä. Muumimamma ompelee Ninnille mekon, jonka seurauksena hän piipittää ensimmäiset sanansa Muumitaloon saapumisen jälkeen. Ajan kuluessa Ninnistä alkaa näkyä yhä enemmän, kunnes vain kasvot puuttuvat.

Muumipeikko haluaisi kovasti auttaa Ninniä ja yrittää opettaa hänet leikkimään. Ninni yrittää olla kohtelias, mutta hän ei halua leikkiä. Pikku Myyn mielestä Ninni ei ikinä tule näkyväksi, jos hän ei osaa suuttua. Tämä osoittautuu todeksi, sillä Ninni näkyy kokonaan vasta, kun hän on todella vihainen.

Jotkut sortuu elon tiellä...

Ninnin tarina kertoo hienosti, miten ikävistä asioista ja tunteista pakeneminen vaikuttaa meihin. Monesti asioiden peittäminen voi johtaa säälimättömään itseruoskintaan, omaan napaan tuijottamiseen, mistä ei näe ulospääsyä. Ihminen voi sortua kaikenlaisiin tekoihin herättääkseen huomiota. Joistakin tulee ulkonäkökeskeisiä, itsekriittisiä, pakonomaisesti itseään kontrolloivia. Samalla he usein unohtavat elää, kadottavat näköyhteyden kaikkiin pieniin, hyviin asioihin, joita ympärillä on.  Menestystä ja kunniaa hamuava voi olla pohjattoman yksinäinen. Mieli ja keho ovat yhtä tärkeitä, niitä ei voi erottaa toisistaan. Niinpä Pikku Myyn ohje, että kunnolla suuttuminen auttaa, pitää paikkaansa! Mieli suuttuu ja keho toimii. Lapsikin osaa sen jo pienestä pitäen kenenkään opettamatta; se on se itkupotkuraivari, mikä ilmaantuu  juuri silloin, sitä vähiten odottaisi.

Pyytäisinkö apua?

Selviäminen ja pärjääminen voi muodostua identiteetiksi, vaikka aina ei edes ole itsekään varma jaksaako tai pärjääkö oikeasti vai onko vain tottunut selviytymään pyytämättä apua. Näkymättömän on helppo ajatella, että enpä vaivaa ketään näillä ongelmilla.

Maaret Kallio kirjoittaa jaksamisesta ja avun pyytämisestä jossain tekstissään. Hän muotoilee ajatuksiaan muun muassa niin, että joskus kaikkein reippain voikin olla välillä kaikkein väsynein. Kaikkein vaivattomin lapsi voikin kaikkein huonoimmin tai mielettömän mukava ja auttavainen ystävä onkin sisällään ihan yksinäinen.

 

 

Lopuksi on todettava, että aina kannattaa kysäistä: 

Mitä sinulle oikeasti kuuluu?

Lähteet: Ls 12.4.

Muumilaakson tarinat 

Maaret Kallio

Tunnetko sinäkin kipua?

Mitä on kipu?

Kipu on yksilöllinen kokemus. Sinun kivussasi on kyse erityisesti sinusta, mutta myös siitä miten kipu meissä ihmisissä toimii. Kipu on kehon, ajatusten, tunteiden ja aiempien kokemusten yhdessä muodostama kokonaisuus. Pitkään jatkunut tai usein toistuva kipu on huono mittari kertomaan siitä, millainen kehon kudosten ja rakenteiden terveydentila on. Kipu voi sen sijaan kertoa siitä, miten voit ja siitä, millaisia yhteisiä kehosi on kipuun muodostanut. Pelkkä univajekin voi aiheuttaa kipua.

Kertooko kipusi fyysisistä kivuista vai laukaiseeko jokin muu asia sen. Kipu on aina todellinen. Pitkittyneestä kivulla ei tosin ole samanlaista kudosterveyttä suojelevaa merkitystä kuin akuutilla kivulla. Jos nyrjäytät nilkkasi, tulee äkillinen kipu huolehtimaan siitä, että hetken aikaa rajoitat nilkan kuormittamista. Kivun tehtävä on muuttaa toimintaa, että kudokset pääsevät paranemaan. Pitkittyneenkin kivun tarkoitus on suojella ja puolustaa meitä, mutta usein kipu nousee suojelemaan meitä ilman todellista syytä. Se alkaa nähdä uhkia siellä, missä niitä ei juurikaan ole, tulkita vaarallisiksi myös arkipäiväisiä, oikeasti turvallisia tilanteita. Mitä pidempään kipu jatkuu, sitä herkemmäksi kehosi tulee kivun ilmaisemisesta. Silti kipu on aina todellinen. 

Ajatuksia ja tunteita

Herkkä kipuaistimuksesi voi nostaa sinussa monenlaisia tunteita ja ajatuksia ja saada sinut muuttamaan käyttäytymistäsi. Ajatukset saattavat olla huolestuneita, jopa katastrofaalisia ja niiden aiheuttamat tunteet voimakkaita. Kivun ja tunteiden yhteydestä tiedetään, että tunteet voivat joko voimistaa tai lievittää kipua. Ajan myötä keho voi oppia yhdistämään kivun ja tietyn tunteen toisiinsa niin, että kipuun yhdistetyn tunteen herääminen voi jostain muusta syystä saada aikaan kipua. Oletko Sinä huomannut kipusi pahenevan silloin, kun tunne-elämässä on jotain haastavaa meneillään? Tai huomaatko kivun hellittävän, kun jokin tekee sinut iloiseksi, onnelliseksi tai kiitolliseksi. Muistatko milloin kipusi alkoi? Mitä muuta elämässäsi oli silloin meneillään? Noilla kysymyksillä saatat itsekin ymmärtää kipuasi paremmin.

Kipu hellittää

Ajatukset ja tunteet muodostavat osan kipukokemuksestamme ja ohjaavat käyttäytymistämme. Huolet ja pelko saavat meidät välttämään asioita, joiden arvelimme voivan pahentaa tilannetta. Itselle tärkeistä asioista luopuminen vaikuttaa mielialaan ja lisää usein kipua. Kipu voi alkaa kaventaa elämää. Se rajoittaa liikkumista, nukkumista, ihmissuhteita ja sitä, miten pidämme huolta itsestämme. Se, mitä ajattelet kivustasi, voi muuttaa kivun tuntemusta. Jos muutat liike- ja liikuntatottumuksiasi voi kipukin alkaa muuttua. Jos löydät stressin ja ahdistuksen rinnalle levollisuutta ja rauhaa, voi kipukin rauhoittua. 

Kivun hoitamiseksi voisikin kysyä itseltään: Mihin ja miksi kehoni reagoi näin voimakkaasti? Mikä saa kehoni puolustuskannalle? Miten saisin kehoni uskomaan, että kaikki asiat, joihin se reagoi, eivät olekaan minulle haitallisia?

Fysioterapia voi auttaa kivun helpottamisessa

Tieto ja ymmärrys pitkittyneestä kivusta on lisääntynyt. Moderni kiputiede on osoittanut, että pitkään jatkuneessa kivussa on suurelta osin kyse hermostomme herkistymisestä. Fysioterapiassa kivun helpottumiseksi keskitytään ihmiseen kokonaisuutena eikä pelkästään kipuun tai siihen kehon osaan, missä kipu tuntuu. Fysioterapeutti voi auttaa tunnistamaan kipuun liittyviä tekijöitä, rauhoittamaan kehoasi ja palauttamaan luottamusta sen pystyvyyteen. Asteittain etenemällä ja lisäämällä liikettä sekä muita positiivisia kehollisia kokemuksia, voidaan tehdä kivulle tilaa hellittää. 

Liikkumisen pelosta

Tuki- ja liikuntaelinasioissa tärkein parantava asia on liikunta. Jos ihminen pelkää kivun haitallisuutta ja sitä, että paikat menevät liikkuessa enemmän rikki, uskomukset voivat aiheuttaa liikkumisen pelkoa ja kipu herkästi kroonistuu. Psykososiaalisen tekijät ovat vahvasti mukana ja lapsuuden traumaattinen voivat altistaa krooniseksi kivulle. Mielenkiintoista on, että kudosvaurion perusteella ei pystytä ennustamaan, kenellä kipu pitkittyy. Enemmän on kyse psykologisista ja elämäntapatekijöistä, joiden taustalla vaikuttavat geneettiset tekijät. Jos viitteitä kivun pitkittymisestä ei ole, ei henkilö tarvitse yhtä paljon hoitopalveluja. 

Kokonaisvaltaisesta tutkimisesta

Kipupotilaan kokonaisvaltainen tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää. Hankalin kliinisen päättelyn virhe tapahtuu, jos johtopäätöksiin hypätään liian nopeasti. Esimerkiksi vastaanotolle saapuva selkäpotilas voidaan lähettää magneettitutkimukseen, mikä osoittaa välilevyrappeuman. Tuolloin tutkiminen saatetaan lopettaa, vaikka kyseinen tutkimus on vain pieni osa kokonaisuutta. Tällöin tulisi tutkia myös mm. Selän liikkuvuus, lihasvoima, toimintakyky, psykologiset tekijät, työolot, sosiaaliset tekijät eli laajasti potilaan kokonaisuus. Vasta sen jälkeen katsotaan mikä on merkittävää, rappeuma voikin jäädä taka-alalle ja pääosaan nousee muita kipua selittäviä tekijöitä. 

Itsensä ja kehonsa vahvaksi ja pystyvänsä tunteminen on aina tavoittelemisen arvoinen asia.

Lähteet: Niveltieto 4/22 ja 1/23. Omat kuvat.

Musiikin vaikutus mieleen ja kehoon

Pitkästä aikaa tekstiä sunnuntai-aamuun. Musiikki on edelleen tärkeää.

Kirjoitin reilu kaksi vuotta sitten musiikin vaikutuksista ihmiseen sekä musiikkitestamentin tekemisestä. Nyt haluan palata tähän tärkeään asiaan.

Musiikin vaikutus ihmisen mieleen ja kehoon on voimallista. Se vaikuttaa aivoihin mm. Liikkeestä vastuussa oleviin alueisiin sekä muistitoimintoihin, erityisesti tunnemuistiin (Jaakko Erkkilä, Jyväskylän yliopisto). Tiedetään, että musiikki antaa erilaisia elämyksiä ja tuottaa esimerkiksi lohtua. Se inspiroi ja aktivoi. Aivovaikutuksistaan johtuen musiikki aktivoi voimakkaasti myös kehoa. Olet varmaan itsekin huomannut, että musiikki pistää meidät helposti liikkeeseen. Musiikin ja tanssin yhteys näkyy kaikissa kulttuureissa. 

Musiikin vaikutus tunnetasolla

Länsimaisen musiikkikäsityksen mukaan musiikki välittää suoraan tunteita: Iloa, surua, hellyyttä, pelkoa, vihaa. Ihmisen psykohistoria vaikuttaa siihen, millaisia tunteita musiikki herättää. Lapsuuden laulu tai nuoruudessa tiettyyn aikaan osunut kappale, voivat saada myöhemmin aikaan voimakkaita muistoja. Yksi kehityspsykologiassa esiin noussut ajatus on, että musiikki liittyy emotionaalisen mekanismeihin, jotka meillä ovat jo syntyessä valmiina.

Miten musiikin lajit vaikuttavat?

Kliinistä tietämystä ja tutkimusnäyttöäkin on siitä, että pitkälle viety länsimainen taidemusiikki on rakenteeltaan niin monimuotoista, että se on tietyissä musiikkiterapiamenetelmissä todettu käyttökelpoisemmaksi kuin rytmimusiikki.

Ihan yksinkertaista tämäkään ei ole. Esim. Aivohalvauspotilailla tehtyjen tutkimusten mukaan kuntoutuksen kannalta on merkityksellistä, että hyödynnetään potilaan mielimusiikkia. Sieltä löytyvät merkitykset ja muistot, eli tässäkin tapauksessa meidän jokaisen olisi hyvä laatia oma musiikkitestamentti. Musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilä mainitsee myös, että esim. Parkinsonin taudin kuntoutuksessa selkeässä poljennossa oleva rytminen musiikki auttaa askelen säännönmukaistamista ja nostaa jalan korkeutta. Rytmisen musiikin kautta voidaan hetkellistä ohittaa kömpelyys. 

Entä miten musiikki vaikuttaa kipuun?

Musiikin vaikutuksesta kivun lievitykseen on paljon näyttöä.  Näin mm.kun musiikki liitetään leikkauksiin tai laitoksissa potilaan rauhoittamiseen ja kivun lievittämiseen. Lisäksi on havaintoja mm.lastensairaaloissa perheestään tilapäisesti eroon joutuneiden lasten ahdistusta, kipua ja pelkoa voidaan lievittää musiikilla. Jopa anestesialääkityksen määrää on voitu vähentää, kun operaatioon on liitetty musiikkia.  Jaakko Erkkilä uskoo, että kyse on ns.psykologisesta tekijästä; kipukynnys kasvaa, kun mielee tulee jotain voimakkaampaa askarreltavaa.Jälleen tulemme musiikkitestamentin laatimisen tärkeyteen. 

Musiikkia voidaan käyttää myös sellaisten kohderyhmien kanssa, joilla keskustelijoiden eivät ole mahdollisia mm.mielenterveyden erilaiset häiriöt tai suru. Lisäksi erilaiset kehityksellisiä häiriöt tai neurologisen ja neuropsykologiset sairaudet tai aivovamman ovat keskeisiä kohderyhminä musiikkiterapialle.

Yhteenvetona: Laula, tanssi, kuuntele musiikkia; laadi itsellesi musiikkitestamentti.

Lähde:Niveltieto 4/22, suomalainen tutkimus musiikin vaikutuksista; Jaakko Erkkilä, musiikkiterapian professori.

Omat kuvat.

Joulun valot

”Jokaisen ihmisen sisimmässä on tila joulun lapselle ja joulun ihmeelle”.

Minä ainakin uskon, että jouluevankeliumin tarina on totta. Ja mitä sitten jos ei olisikaan. Joulun lapseen, itämaan tietäjiin ja suuren joulutähden johdatukseen on hyvä uskoa. Juuri tällä hetkellä toivoisi, että maailman tilanteessa tapahtuisi joulun ihme, tulisi rauha ja ihmisiltä otettaisiin pelko pois. 

Vastasyntynyt lapsi on aina ihme. Katso lasta ja huomaa, että maailmassa on kuitenkin paljon hyvää. Toivoa kannattaa pitää yllä. 

Eilen illalla töistä kotiin kävellessäni oli alkanut hieman tuulla. Ilma tuoksui jo hieman keväälle. Liekö se ollut vain harhaa, mutta lempeässä talvisäässä, illan hämärässä aivot lepäsivät. Toivo uudesta oli jälleen herännyt. Josko tuleva vuosi olisi maailmassa hieman parempi, josko ihmisille tulisi enemmän toivoa paremmasta. 

Tosin juuri luin lehdestä ennusteen, että väkivalta tulee lisääntymään radikaalisti seuraavien vuosikymmenten aikana. Mikä ihmisiä vaivaa? Ihmisistä on tullut välinpitämättömiä omaan napaan tuijottajia. Henkinen ja fyysinen väkivalta on lisääntynyt ja sosiaalinen media on suorastaan susi lampaan vaatteessa. Koululaiset ovat aina kiusanneet toisiaan, mutta nykyisin kiusaaminen on noussut aivan uudelle tasolle. Se on suorastaan henkistä murhaamista. 

Tässä aamun ajatuksia uuden vuoden kolkuttaessa ikkunaan. Ikkunassa on vielä pimeä maisema, mutta kohta alkaa valo kajastaa. Josko valoa saataisiin edes kajastuksena meidän kaikkien mieliin ja silmiin uuden vuoden alkaessa.

Kaikkea hyvää ja toiveikasta uutta vuotta!

Lähteet: Mikkelin kaupunkilehti 21.12.22.

Joulu on suoritettu

 

Tänään on vietetty Tapaninpäivää. Ennen tämä päivä antoi luvan lähteä liikkeelle rauhoittumista vaatineen jouluaaton ja -päivän jälkeen. Tänä päivänä ihmiset eivät enää ajattele näin ahdasmielisesti. Toisaalta tuntuisi, että rauhoittumista tässä yhteiskunnassa tarvittaisiin. Tarvittaisiin ihmisiä, jotka opastaisivat nuoria kristillisiin arvoihin. On uskomatonta, että koululaiset voivat itse valita, menevätkö koulun järjestämään joulujuhlaan, varsinkin jos tapahtuma on kirkossa. Itse olen sen verran vanhoillinen, että soisin lasten ja nuorten tietävän, miksi joulua vietetään - ja sehän on nimenomaan kristillinen juhlapäivä. Tätä asiaa voisi pohtia ja pyörittää pitkästikin, mutta mitäänhän tälle kehitykselle ei enää voi. Kaupallistuminen, maallistuminen, arvot tai arvojen puuttuminen ovat tulleet jäädäkseen myös muihin kristillisiin juhlapäiviin.

Joulu on suoritettu

Usean vuoden ajan on tuntunut, että ei saa kiinni enää ns. joulumielestä. Miksi, en osaa sanoa. Tänä vuonna tuo tunne oli erityisen vahva. Jotenkin vuosi vuodelta joulun merkitys on vähentynyt. Tänä vuonna edes joulukoristeita ei tullut laitettua entiseen tapaan. Joulukortteja lähetin ja sainkin. Kortti on jotenkin edelleen se paras, vaikka moni onkin siirtynyt ainoastaan sähköiseen joulutervehdysten lähettämiseen. Kohdatessa ihmiset toivottivat lämpimästi hyvää joulua toisilleen.

 

Jouluun kuului hyvin perinteisiä asioita: Lapsista kaksi oli kotona, jouluruokia ja - leivonnaisia tehtiin, oli suklaata ja joulukukkia. Oli myös hyasintti, mikä toi jouluista tuoksua kotiin. Kuusi oli koristeltu ja kynttilöitä paloi pöydillä. Joululiinat toivat lämmintä väriä ruokapöytään. 

Haudoilla käytiin muistelemassa edesmenneitä läheisiä ja vietiin kynttilöitä tuomaan valoa pimeyteen. Hautausmaa oli kaunis ja tunnelmallinen jouluaaton sinisen hämärän laskeutuessa pimeämpään iltaan. 

 

 

Periaatteessa siis ulkoiset joulun puitteet olivat kunnossa. 

Oma korvien väli on vain unohtanut juuri sen joulutunnelman. Onko sitä sitten ollutkaan? Onko joulutunnelma tullut pienten lasten kautta? Millainen joulutunnelma olisi se oikea? Joulun tunnelmaa toi ennen joulukuusi, sen hakeminen metsästä ja se tuoksu. Viime jouluna tein itselleni varsin suuren myönnytyksen - joulukuusi korvattiin tekokuusella. Päätös oli vaikea ja jotenkin väärä. Tänä vuonna se asia oli jo pehmentynyt, se oli melkein hyväksytty; Mietin jopa, koristellaanko kuusta ollenkaan, mutta se se vasta hankala asia olisikin ollut. Eli kyllä kuusi tänäkin vuonna tuotiin tupaan ja puettiin ihan uusiin värivaloihin.

Hektinen arki on omiaan hävittämään joulutunnelman, mutta jokainen varmasti pystyy itse vaikuttamaan siihen asiaan. Elämä kuitenkin valuu päivä kerrallaan eteenpäin...tahdomme tai emme. Kuvassa näkyvä Edi-koira oli vilpitön hyvän mielen tuoja. Se tuli lähelle rapsutettavaksi, se lipaisi kielellä kiitokseksi, se oikaisi lepäämään, kun väsytti - meidän ihmisten pitäisi ottaa enemmän eläimistä mallia, olla välittömiä ja luottaa siihen, että elämä kantaa, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan.

Uutta vuotta odotellessa pannaan mietintään, mikä tänä kuluneena vuonna on mennyt hyvin? Mitä olen tehnyt oikein? Mitä odotan tulevaisuudelta? Jätetään menneet menneisiin ja siirretään epäonnistumiset mahdollisuuksien ja opittujen asioiden koppaan. 

Hyvää loppuvuotta!

 

Vapauta mielesi rajoittavista sidonnaisuuksista

Jos kuljet polkua ja kohtaat terävän kivenmurikan, nostatko kiven sivuun siksi, että saisit kiitosta jälkeesi tulevalta vai siksi, ettei kukaan astu ja satuta itseään kiveen? (J. Krishnamurt)

Olen miettinyt viime aikoina paljon elämää, elämän tarkoitusta, onnellisuutta, sidonnaisuuksia. Edellisessä tekstissäni pohdin unelmia ja niiden toteuttamista tai toteuttamatta jättämistä. Olisikohan kyseessä jokin myöhäinen kuudenkympin kriisi? Elinajan odote on naisilla nykyisin 85 vuotta, kun se joskus 1940-luvulla oli vain 61. Miehillä samat luvut ovat 55 vuodesta 79 vuoteen.

Miten sitten toteuttaa nykyisessä yhteiskunnassa mielen vapauttaminen ja onnellisuuden tavoittaminen. Miten vapauttaa itsensä rajoittavista sidonnaisuuksista? 

Elintavoilla on iso merkitys ihmisen hyvinvointiin, sekä fyysiseen että psyykkiseen. Elintapoihin voi suhtautua positiivisemmin, jos niitä ei miellä pelkästään keinona ehkäistä sairauksia, vaan myös mahdollisuutena parantaa omaa hyvinvointiaan. Säde Stenlundin (LL, väitös) mukaan paremmat elintavat ja positiiviset elintapojen muutokset ovat yhteydessä onnellisuuden ja koetun hyvinvoinnin lisääntymiseen. Toisaalta onnellisuus näyttää tukevan suotuisia elintapoja päivittäistasolla, mikä taas saattaa selittyä pysyvyyden kokemuksen lisääntymisenä. 

Millä keinoin sitten onnellisuutta saattaisi lisättyä? Ainakin läheisten ihmisten kanssa ajan viettäminen, johonkin yhteisöön liittyminen ja, jos nuo keinot eivät tunnu omilta, voisi aloittaa vaikka kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen. Itse olen sellaista joskus aloittanut, mutta nimenomaan aloittanut, siitä ei ole tullut jatkuvaa tapaa. 

On hyvinkin maalaisjärjellä ajateltavissa, että hyvät elintavat auttavat jaksamaan. Se taas lisää motivaatiota tehdä jotain mukavaa, itselle tärkeää, mikä lisää hyvinvointia. Olisiko se onnellisuutta? Fyysinen jaksaminen lisää henkistä hyvinvointia, ainakin asiantuntijat sanovat näin. Varmasti pitää paikkaansa. Kannattaa kokeilla.

Mitä nämä rajoittavat sidonnaisuudet sitten oikein ovat? 

Meillä on tapoja. On hyviä ja huonoja tapoja. On niitä tapoja, joita kuuluu noudattaa ja on tapoja, mitkä nousevat yhteiskunnan, tai ihan omista, vaatimuksista. Olen terveydenhuolloin ammattilainen, olen ollut sitä yli 40 vuotta. En tiedä, siitäkö johtuu, että ajattelen asioita aina toisten kannalta, toisten parasta, huolestun ja huolehdin läheisten ja vieraanpienkin huolista ja murheista. Oman itsen hoitaminen jää vähäiseksi. Joskus siihenkin on pakko kiinnittää huomiota, viimeistään sitten, kun….niin koska? Tätä kannattaa pohtia. Onko se ”sitten kun…” vai olisiko se ”nyt”?

Niistä sidonnaisuuksista: Ihmisellä on sidonnaisuuksia perheeseen, työnantajaan, omaan elämään jne. Onko niistä mahdollista irrottautua? Ehkä, ehkä ei. Perheeseen liittyvät sidonnaisuudet ovat elinikäisiä, tai osa on osa ei. Joku voi sanoa hyvästit puolisolle ja lähteä omille teilleen, jättää sidonnaisuudet, mitkä liittyvät parisuhteeseen. Sidonnaisuudet lapsiin ovat syvällä sydämessä, niistä en ainakaan itse halua koskaan irrottautua. Työnantajaan liittyvät sidonnaisuudet ovat yleensä välttämättömiä jokapäiväisen leivän saannin turvaamiseksi. Tosin tähän asiaan nyky-yhteiskunta antaa mahdollisuuksia; jos nämä sidonnaisuudet käyvät liian raskaiksi on mahdollista tehdä osa-aikatyötä tai jäädä varhennetulle osa-aikaeläkkeelle. Tähänkin liittyy muuttujia esimerkiksi kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä eläkkeelle, vaikka ikäkin antaisi jo siihen luvan tai oma yritys jäisi ilman jatkajaa. Tiedän useita ihmisiä, joiden eläke on niin pieni, että ei selviydy elämisen kustannuksista, ellei tee lisäksi töitä. Tässä tullaan jo yhteiskunnalliseen ongelmaan, mihin en syvenny tässä sen enempää. Oman elämän sidonnaisuudet kannattaa listata, vähän niinkuin unelmakartta, olisiko joitain asioita, mitä parantamalla oma onnellisuus lisääntyisi ja pakottavat sidonnaisuudet hellittäisivät tai ne voisi jopa jättää muistoihin.

”Elämä on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus ja mielen vapaus…”

Tuon laulun sanoin aloitamme uuden viikon, ajatellen, voisiko elämäni olla vielä parempaa?

Lähteet: Niveltieto 3/22

Kenen unelmia toteutat?

google.com, pub-6056603046810314, DIRECT, f08c47fec0942fa0

Oletko koskaan miettinyt, kenen toiveita ja unelmia toteutat? Näitten asioiden pohtiminen tekee hyvää mielelle. On hyvä herätellä unelmointilihaksia ja päästää toiveet valloilleen. Arkinen aherrus ja rutiininomainen puurtaminen sammuttavat helposti sisäistä paloamme.

Ajatus unelmien toteuttamiseen lähtee useimmiten tarpeesta muuttaa jotain. 

Mitä se jotain on, mitä unelmat ovat, mitä omat unelmat ovat ja onko yleensäkään omia unelmia vai kenen unelmia unelmasi ovat?

Unelmakartta

Asiantuntijat kehottavat jokaista miettimään, mitkä ja millaiset unelmat inspiroivat. Mikä on tulevaisuuden visio? Millaisen pienen unelman voisi toteuttaa jo tänään? Näitä asioita helpottamaan ihminen voisi tehdä ns.unelmakartan. Samalla kannattaisi miettiä keinoja, joilla unelmat pysyvät mielessä ja pohtia, onko jotain unelmia, jotka ovat unohtuneet tai onko ne haudattu kokonaan. 

Unelmien kanssa kannattaa askarrella, sillä siten kerrot aivoillesi, mikä on sinulle tärkeää ja mihin olisi hyödyllistä kiinnittää huomiota. 

Minäkin tein itselleni unelmakartan reilu vuosi sitten.

Niinkuin näkyy, siihen ei kovin paljoa ole tekstiä tullut, en osaa perustella miksi. Tyhjä tilakin kertoo jotain. Ehkä nämä unelmat eivät vieläkään ole toteuttamiskelpoisia, ehkä kysymyksiä on liian paljon. Ehkä unelmat ovat vielä piilossa, ehkä niitä on vaikea pukea sanoiksi.

Isolla tekstillä olen huomioinut ”irti huolista” ja fyysisen toiveen ”lihasvoimalla”. Pääseekö huolista eroon lihasvoimalla?

Pohtimalla omia unelmiamme ja toiveitamme sekä palastelemalla tavoitteitamme ja miettimällä keinoja niiden saavuttamiseksi, voimme vaikuttaa siihen, miten aivot suodattavat oleellisen tiedon. Näin pääsemme ehkä hieman lähemmäs juuri SITÄ tärkeää unelmaa. On myös muistettava, että matka kohti unelmia on tärkeä, koska tulevan fiilistely ja odotuksesta syntyvä jännitys on usein unelmien paras osa.

Kun uskaltaa unelmoida suuria, voi saada suuria

Omassa elämässäni unelmien toteutumistakin on tapahtunut; vajaa vuosi sitten sain esiintyä Tangomaestro-laulukilpailun finaalissa, viiden joukossa, kärkipäässä. Se oli hienoa, se oli yksi unelma - yksi toteutunut unelma. Siitä voisi päätellä, että nälkää jäi. Tavallaan jäikin, mutta uskon (ainakin nyt), että tämän unelman suhteen tuo sijoitus riittää. Tänä keväänä osallistuin, oikeastaan ennalta suunnittelematta, valssilaulukilpailuun. Valssi ei ole ollut oma genreni, mutta kuinka ollakaan finaalissa sijoitus oli kolmas. Olen hyvin tyytyväinen, en ollut edes asettanut mitään varsinaista tavoitetta tai unelmaa tämän suhteen.

Työn ja oman yrityksen suhteen viime vuosi (2021) oli merkityksellinen. Toteutimme poikani kanssa minun alkuperäisen unelmani, mikä nyt oli pojan unelma: Kuntosalin. Tämä on ollut yksi iso unelma ja, ainakin tällä hetkellä, näyttää siltä, että perustamallani yrityksellä on tulevaisuus, minun ei todennäköisesti tarvitse ajaa sitä alas, kun jään pois työelämästä, vaan se jatkaa olemistaan kehittyvänä yrityksenä. Se on osittain oman unelmani toteutuminen, tosin ei enää omasta aloitteestani.

Unelmat, höttöä ja hattaraako?

Unelmia voisi kuvata marenkina, kevyt, sulava, helposti häviävä, makea jne. Unelmapuhe ei ole pelkkää höttöä tai marenkia, vaan unelmilla ja toiveilla on paljon hyviä vaikutuksia mielenterveydelle. Eikä tämä mitään mikrokirurgiaa ole, aika suurpiirteistä hommaa. 

Unelmiamme ja toiveitamme miettimällä ja niitä vahvistamalla voimme herättää oman motivaatiomme erilaiseen tekemiseen. Se, että uskallamme unelmoida ja pitää toivoa yllä, kertoo usein myönteisestä suhtautumisesta ja luottamuksesta tulevaan. 

Elämähän on isolta osaltaan arkea, mutta arjen harmautta voi rikkoa yksinkertaisesti, menemällä esimerkiksi ruokakauppaan ihan ilman mitään ennakkosuunnitelmaa, katsoa mitä mukaan tarttuu, ilman mitään painetta siitä, tuleeko ostettua oikeita asioita.

Mikään unelma ei ole liian hullu, liian pieni tai liian suuri. Uskaltakaa unelmoida, unelmat voivat toteutua! 

On kesä. Ottakaa elämä. Unelmoikaa. Toteuttakaa ainakin yksi unelma tänä kesänä, minäkin aion tehdä niin.

Lähteet:Niveltieto 1/22

Riittävän hyvä äiti

Äitienpäivän 8.5.2022 Länsi-Savossa on pyhäpäiväteksti otsikolla ”Riittävän hyvä äiti”. Tässä tekstissä on paljon asioita, joita uskon meidän jokaisen joskus pohtivan.

Itse olen jo pidempään miettinyt äitiyttä ja äitiyden myyttiä, sitä että äideille on omistettu yksi keväinen päivä toukokuussa. Tuolloin äitiä kuvataan usein mm.sanoilla: lempeä, rakas, rakastettava, uskollinen, ainutkertainen… Äideille on tänäkin vuonna myönnetty ansiomerkkejä ja ilman muuta hyvästä syystä.  

Mutta onko äitiys aina niin herkkua? Onko äidillä oikeus elää omaa elämäänsä? Entä, kun äitiä kohtaa jokin suuri vastoinkäyminen; sairaus, läheisen tai lapsen kuolema, konkurssi, avioero…mitä sitten? Saako äiti murtua? Miten suhtaudutaan äitiin, joka ei selviäkään ….joka tempoilee saadakseen elämän jatkumaan, mutta sisin on palasina. Entä muut elämän kriisit, syntymä, avioliitto, työpaikan vaihdokset, yrittäjyys, kaikki nämä vaikuttavat äitiin ja äitiyteen. Entä ne naiset, joista ei syystä tai toisesta tule koskaan äitiä, syy voi olla tietoinen tai sitten Luoja ei vaan ole suonut lapsia…miten he suhtautuvat äitiyteen, miten ympäristö suhtautuu heihin.

Usein äidin elämä on yhtä suorittamista, omat tarpeet jäävät taka-alalle. Parisuhteestakin tulee monesti itsestäänselvyys. Elämä, kiire ja stressi tempaa mukaansa niin, että toisen huomioiminen ja toisesta nauttiminen unohtuu.

Ikä ja aika tekee tehtävänsä, ehkä äiti antaa anteeksi itselleen riittämättömyytensä. Äiti voi ajatella, että kulloinkin on tehnyt parhaansa, parhaan ymmärryksensä mukaan. Kuitenkin väistämättä tulee mieleen, että entä jos olisin toiminut toisin, olisiko lapseni pärjännyt paremmin? Olivatko keinot kasvattaa lapsiani oikeita, teinkö oikeita valintoja? 

Suorittaminen johtaa siihen, että omassa elämässä eläminen hämärtyy.

Ellet ole läsnä elämässäsi,kuinka voit elää? Olet vain olemassa, katselet ikäänkuin sivusta, kun elämä lipuu ohitseni kuin elokuva. Tuntuuko tutulta? Minusta tuntuu. 

Pitää saada etäisyyttä elämään pystyäkseen näkemään sen selvästi. Herää halu tehdä jotakin omaa, jotakin mikä saa tuntemaan itsensä hyödylliseksi. 

Ristiriitaista. 

Lapset ovat parasta mitä elämässä on, lapsissa on tulevaisuus. Lapset ovat rakkaita, niin rakkaita, että sydämeen sattuu.

Oman elämän kriisit kuitenkin kyseenalaistavat monesti asioita. 

Tänään, vuoden 2022, äitienpäivänä tuli mieleen oma äitini, joka vuoden 2016 äitienpäivänä oli viimeisen kerran luonamme käymässä, hän oli tuolloin hauras ja kivulias, mutta emme tienneet vielä silloin, että kahden viikon kuluttua häntä ei enää ole. Kyyneleet tulivat silmiin, kun ajattelin hänen viimeistä lähtöään kotoa. Istutin eilen äidin ja isän haudalle orvokit.

Oma äitiyteni sai ehkä pahimman kolauksen vajaa viisi vuotta sitten,kun kannoin aikuisen poikani uurnassa hautaan. Onneksi hänestä osa elää hänen pojissaan. Ja onneksi jäljellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta.

Kysymys: Riittävän hyvä äiti? Vastaus: En tiedä.

Lähteet: Länsi-Savo 8.5.2022, omat kuvat.

Suorittamista vai hidasta ajattelua?

On vierähtänyt aikaa edellisestä blogistani. Jostain syystä alla oleva teksti on kolahtanut niin kovasti, että en ole saanut sitä työstettyä loppuun saakka. 

Tuntuu, kuin aivoissa pyörisi koko ajan pesulinko, välillä hitaasti, välillä 1200 kierrosta minuutissa. Monta rautaa tulessa ja paljon tekemättömistä töitä. Riittämättömyyden ja alemmuuden tunteita. 

Riittämättömyys

Tunne, että pitää olla koko ajan vahva. Vahvuus on sitä, että vastoinkäymiset eivät tunnu. Herkkyys jää vahvuuden taakse. Tulee usein mieleen, olenko ollut tällainen jo lapsesta saakka? Ehkä en. Kuusikymppiset ovat eläneet sitä aikaa, jolloin piti pärjätä jo aikaisin itsenäisesti. Silti lapset saivat olla lapsia, toisin kuin nykyisin. Tuleeko riittämättömyyden tunne siitä, että nyky-yhteiskunta vaatii paljon ja vieläkin enemmän?

Joutsen sitoutuu vahvasti niin parisuhteeseen kuin lisääntymiseenkin.

Vahva sitoutuminen työhön, velvollisuudentunto. Sellaisiksi meidät on opetettu. Sellaisiksi yritin opettaa myös omat 80- ja 90-luvuilla syntyneet lapseni. Minut opetettiin kunnioittamaan vanhempia, esimiehiä, työtä, Jumalaa. Siinä sivussa myös sitä, mitä meillä on tai mitä voisimme saavuttaa. Minkälaisia elämän arvoja meidän tulisi asettaa ja kunnioittaa. Me emme ajatelleet sitä, miten voisimme selvitä mahdollisimman vähällä tai jopa tekemättä mitään, meille opetettiin, että työllä ja opiskelulla saavutamme jotain parempaa, itselle tärkeää. Meidät opetettiin näkemään oman työn jälki.

Jos ei osaa olla empaattinen itseään kohtaan, ei auta, että empatiaa tulee ulkopuolelta. 

Aika karkeasti sanottu - mutta ikävä kyllä, tuokin on totta. Tosin, kyllä joskus olisi mukavaa, kun joku kysyisi: ”Miten Sinä voit”? Tai ”Miten sinä jaksat?” Tai ”Mitä sinulle kuuluu?” Milloin sinä kysyit joltain tuttavaltasi noin? Tai vielä tärkeämpää, milloin kysyit itseltäsi noin? Minun on pakko myöntää, että itseltäni en kysy kuulumisia juuri koskaan. Empaattisuus itseä kohtaan on vaikea laji. Useimmiten on kuitenkin niin, että jos emme osaa ottaa itseämme huomioon, ei sitä kukaan muukaan tee. Voimme huonosti ja etsimme syytä muualta ja muista. Se ei ole reilua. 

Alemmuuden tunne

Uskomus, että olen epäpätevä saattaa juontaa jo lapsuudesta. Jos tekemisiäsi tai oppimistasi on vähätelty: ”Et sinä tuohon pysty” tai ”ei sinusta ole tuohon” tai ”etkö nyt tuotakaan osaa”, saa usein aikaan uskomuksen, että minusta ei todellakaan ole mihinkään. Tuon kaltaisia ajatuksia tulee nykypäivänä monille ihmisille lähes päivittäin. Mielestäni se johtuu, kuten jo edellä mainitsin, yhteiskunnan liiallisesta vaatimuksista. Tuntuu, ettei mikään riitä.

Suorittaminen ja nopea päätöksenteko on helppoa. Seurauksista ei niin välitetä. Napin painallus ja se on siinä! Ihmiselle ominainen pöllöajattelu eli kyky ajatella hitaasti vaatii nykyaikana kanttia. Vaatii kanttia olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Vaatii kanttia sanoa, että nukutaanpa yön yli. 

Itse olen ihminen, jolla pitäisi olla aikaa ajatella ja pohtia seuraavia siirtoja. Vuosien varrella on ollut tilanteita, jolloin olen ajatellut ja lähes päättänyt seuraavan muutoksen, mutta joku toinen ihminen on saanut minut luopumaan ajatuksista, koska hän on saanut uskomaan, ettei se kuitenkaan onnistu. Näitä asioita ei tietenkään pitäisi märehtiä jälkikäteen, mutta tulevatpahan ajoittain vain mieleen...

Vintage-iässä vähempikin alkaa riittää

Vähempikin riittää

Ihmisen pitäisi olla levännyt ja turvassa, että hän voi antaa jotain itsestään. Kannattaisi miettiä välillä, olenko levännyt, onko minulla turvallinen olo. Onko minulla jotain annettavaa toisille ihmisille. Annanko kaikkeni vai riittäisikö vähempi? Jos esimerkiksi työssäsi annat itsestäsi jatkuvasti kaiken ja enemmänkin, jaksatko olla itsellesi lempeä ja armollinen? Jaksatko hoitaa itseäsi?  Onko sinulla jatkuvasti 100 lasissa tai 1200 kierrosta aivoissa?

Meillä jokaisella on elämämme aikana sekä hyviä että vaikeita asioita käsiteltävänä. Molempia tulisi jäsennellä omassa päässä niin, ettei niistä tulisi vuosien mittaista taakkaa. Se, miten kukakin teemme tuon, onkin sitten toinen juttu. Joku pystyy puhumaan ja jäsentelemään asioita ystävien tai puolison kanssa, toinen tarvitsee ulkopuolisen asiantuntijan tekemään sen kanssaan. Entä sitten, jos tämäkään ei auta?

Vastoinkäymisillä on taipumus myös somatisoitua. Tulee yleistä uupumusta, fyysisiä vaivoja, kipua, ahdistusta. Monikaan ei usko, että todellakin, esim. selkäkivun syy voi olla pitkittyneessä ahdistuksessa. Olen tehnyt fysioterapeutin työtä kohta 30 vuotta. Tänä aikana ihmisten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi ja psykofyysistä osaamista vaaditaan entistä enemmän. Syitä on varmasti monia.

Omien rajojen asettaminen.

Nainen tekee, mitä tahtoo - tekeekö? Mies tekee, mitä tahtoo- tekeekö?

Pitääkö olla huolissaan, kun on monta rautaa tulessa ja paljon tekemättömistä töitä? 

Ei kannata; jatkuva murehtiminen ei vie asioita eteenpäin. 

Huolet pyörivät päässä linkousnopeudella.

Oletko koskaan ajatellut asettaa itsellesi rajoja? Sinun ei tarvitse olla aina se, joka auttaa tai joustaa. Nyt ajattelet, että ei kukaan muukaan sitä tee. Juuri niin, jätäpä tekemättä asiat, mitkä jäävät aina sinulle. Kokeile tuleeko joku muu, joka hoitaa asian. Sen jälkeen voit sitten keskustella perheesi tai työkavereittesi kanssa siitä, olisiko muittenkin syytä huomioida asia tai edes osoittaa arvostuksensa Sinun tekemisellesi. 

Aurinkoa tulevaan viikonloppuun ja viikkoon, ollaan armollisia itsellemme ja lasketaan kierroksia alemmas!

                   Skool!

    

Ls 11.4.2021

Pirkka 4/21